tag:blogger.com,1999:blog-59600003718830817062024-03-13T19:34:14.055-07:00PAPPI AHTONEN PAKINOI - Elämän pieniä suuria ihmetyksiäPakinointia elämän pienistä suurista ihmetyksistä humoristissävytteisten tarinoiden kautta. Anonymoushttp://www.blogger.com/profile/07928970370907171890noreply@blogger.comBlogger11125tag:blogger.com,1999:blog-5960000371883081706.post-30527493358242765162014-11-09T10:15:00.000-08:002014-11-09T10:15:10.647-08:00Yöjuoksu
<div align="JUSTIFY" style="margin-bottom: 0cm;">
Yöjuoksu. Tuo
urheilullinen tempaisu joka toisinaan tarkoittaa myös nimensä
veroisesti sitä, että pimeää juostaan ylväänä karkuun. Syystä
tai toisesta. Savanneillahan kohteen kirittäjänä toimii arvatenkin
usein kebardin kaltainen loikkajussi, mutta meillä suomessa tätä
tointa hoitaa usein karhunomainen lökäpöksy. Jos kuka metsään
sattuu eksymään. Koiria vauhtiin piiskaavat usein lähinnä pillit
ja luut. Ihmiskunnan keskuudessa vauhdin antajina toimivat sekä
edellä mainitut eläimelliset lajit että useimmiten myös
toisenlaiset ”padit” - eritoten, jos kyseessä on iltajamit - yön
pimeydessä, sen siimeksessä.</div>
<div align="JUSTIFY" style="margin-bottom: 0cm;">
<br />
</div>
<div align="JUSTIFY" style="margin-bottom: 0cm;">
Mutta mielikuvitus lienee
kuitenkin yksi suurimmista liikuttajista kautta eliökunnan,
ylipäätään. Varsinkin syksy- ja talviaikaan yleisesti vallitseva
atmosfääri, synkkä ympärivuorokautinen kaamos, voi tehdä hallaa
erityisesti ihmismielen pimeissä sopukoissa. Voi käydä esimerkiksi
niin, että kokonainen vuori muuttuu yht`äkkiä eläväksi
olennoksi. Näin oli kerran päässyt käymään jossain päin
maailmaa. Ainakin eräs lehti siitä näin tiesi kertoa. Kokonainen
suuri joukko ihmisiä oli kauhistellut moista asiaa yhdellä kertaa!
Niinpä niin... Päivällä nauratti ja pimeällä hirvitti.
</div>
<div align="JUSTIFY" style="margin-bottom: 0cm;">
<br />
</div>
<div align="JUSTIFY" style="margin-bottom: 0cm;">
Mutta niin myös oma
mieleni teki tepposet kerran, kun matkasin omien koirieni kanssa
pimeässä, keskellä hyytävän jäätävää korpimetsää. Olenkin
tätä nykyä sitä mieltä, että siinä vaiheessa, kun männynkäpy
alkaa muistuttamaan mammuttia, on ehkä suositeltavampaa suunnata
jonnekin muualle päin, kuin eteenpäin, kohti pilkkopimeätä
metsää.
</div>
<div align="JUSTIFY" style="margin-bottom: 0cm;">
<br />
</div>
<div align="JUSTIFY" style="margin-bottom: 0cm;">
Ei nimittäin ole kovin
mieltä piristävää elää siinä hetkessä, kun mielessä alkaa
soida erilaisten yhtyeiden vaietut virret. Silloin Peer Gunt laulaa:
”Spooky man is coming” ja Sentencedin myötä katsahdetaan kohti
sysimustaa taivasta ja hurrataan sanoilla: ”Dead moon is rising”.
Saunara kaivaa syvää monttua suruhautaan ja Charisma toivottaa
vielä loppujen lopuksi tervetulleeksi kolmen kuusen kylän
katveeseen.
</div>
<div align="JUSTIFY" style="margin-bottom: 0cm;">
<br />
</div>
<div align="JUSTIFY" style="margin-bottom: 0cm;">
Siinä alkaa äkkiä
hienhaju kutittamaan nokkaa! Ei haise jäätävän pakkasilman ylös
nostattama lakritsainen tuoksu enää nenässä, eikä soi vesivehmaan jenkka korvien välissä. Tuolloin äärimmäisyyksien
lomassa - pihkaisten havupuiden katveessa, vesisumun keskellä -
primitiivisten asioiden äärellä, ei nouse yleensä mieleen muuta
kuin yksi perimmäinen kysymys: M<span style="font-style: normal;">iten
perh...ssa ne motokuskit, ynnä muut majakanvartijat, pärjäävät - ”tuolla
jossain”?</span></div>
<div align="JUSTIFY" style="margin-bottom: 0cm;">
<br /></div>
<div align="JUSTIFY" style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-style: normal;"> </span>
</div>
<div align="JUSTIFY" style="margin-bottom: 0cm;">
<i>-Pappi Ahtonen- </i></div>
<div align="JUSTIFY" style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-style: normal;">pappipakinoi.blogspot.fi<br />facebook.com/pappiahtonenpakinoi
</span>
</div>
Anonymoushttp://www.blogger.com/profile/07928970370907171890noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-5960000371883081706.post-65205221459825326622014-07-29T03:07:00.000-07:002014-07-29T03:12:15.866-07:00Koirafestareilla - rotujen erottelua (kyseinen lehtiversio on julkaistu myös SENNENKOIRA-lehdessä 2/2014)<br />
Pitkiä, pätkiä, levveitä (kainuulaisittain), laihoja, pyöreitä, soikeita, suoria, venkuloita, mustia, valkeita, pörröisiä, suorakutrisia, lyhyen mallin omaavia, raivokkaita, nauravia, velmuilevia, totisia, mietteliäitä, tuumailevia, ihmetteleviä, surullisia, apaattisia, yllättyneitä, pyytäviä, päättäväisiä, aapailevia, silmin nähden tyytyväisiä ja iloisia otuksia pitkin poikin, ympäri hallin laipioita. Kaikkea edellä mainittua edustavat nuo elävät olennot koirafestareilla.<br />
<br />
On aina mielenkiintoista seurata sivusta puuskuttavia, läähättäviä, juoksevia, käveleviä, matelevia ja tallustelevia matkalaisia hihnoihin kytkettyinä. Osa tästä koirafestariporukasta on selvästi makkaran perään, toisia kiinnostaa vain luukojut ja yhtä ei voisi vähempää kiinnostaa esimerkiksi perässään laahautuvat häkit, jotka selvästikin tuntuvat turhanpäiväisiltä kapistuksilta muun kokonaisvaltaisen nauttimisen ohella. Toisilla vaikuttaa olevan jonkin sortin alituinen kiire ja hätä päästä kirmaamaan mahdollisimman joutuin miehittämättömälle maalämpäreelle, merkattua paikkaa tutkimaan...<br />
<br />
Ja kysehän on ihmisistä, koiranäyttelyissä. Jos joku sattui otsikon johdattelemana luulemaan jotain muuta, pahoittelen suuresti. Mutta kyllähän minäkin tykkään juoksennella nykyisin pää neljäntenä jalkana pitkin koiranäyttelyalueen laipioita ja tutkia välillä sen keskustaakin. Mutta aina ei ole ollut kuitenkaan näin. Ei ennen tutustumistani tähän mystiseen lajiin, joka tapahtui kohdallani useita vuosia sitten. Palatkaamme hetkeksi historian havinaan.<br />
<br />
Ennen omakohtaista "hurahtamistani" kyseiseen lajiin, kuvittelin lähes haudanvakavasti, että koirafestarit olisivat lähinnä (tai tarkemmin sanottuna ainoastaan), totaalisen kuivakkaita "hameväen hömpätyksiä", trimmattuine pikku puudeleineen ja vaaleanpuonaisine otsarusetteineen. Noh. Toki ensimmäisellä tutustumiskerralla tapasin runsaasti puudeleita ja hameväkeä liikenteessä, mutta samalla kertaa sain onnekseni kohdata ilmestyksen, joka mullisti ajattelutapani kyseistä tapahtumaa kohtaan, lopulta totaalisesti.<br />
<br />
Kävi nimittäin niin, että pitkän ja hikisen hortoilun jälkeen, jota olin harrastanut polttavan Joensuun auringon alla koko päivän, onnistuin lopulta havaitsemaan väen paljouden keskeltä yhden naisen, joka käveli vastaani siististi pukeutuneena - ehkä jopa hieman ylipukeutuneena, verraten kokonaismassaan - ja hänen takanaan kolisi iso, raskas, koiranhäkki isoine renkaineen, sekä MIES, jonka nokka oli punainen kuin paloauto. Ja tämän kyseisen miehen ilme oli vain lievästi sanottuna tuskainen! Edellä mainittu kärry oli hänelle selvästikin tuolla hetkellä liikaa. Niskat lytyssä ja hartiat vinossa, kädet lähes maata viistäen, kävi miehen raskas askellus hänen oman daaminsa perässä. Nainen puolestaan pisteli nokka pitkällä menemään sen minkä pitkillä kintuillaan pääsi. Mies oli selvästi omaa hätäänsä kärsimässä. Tässä kohtaa päässäni syttyi lamppu ja ryhdyin pohtimaan edellisen illan telttakylän merkitystä moiseen... kenties herra "palomestari" oli ottanut harkitsemattoman riskin ja pelannut korttinsa väärin, nostaessaan juhlahumun telttansa kattoon jo edellisenä iltana - tyydyttääkseen ylivoimaiseksi yltyneen voitonjanonsa?<br />
<br />
No, oli miten oli, loppujen lopuksi juuri tämä näky tarjosi minulle sen huojentavan oivalluksen, että kyseiset festarit olivat kaiken kansan juhla. Juhla, jossa jokaisen kansalaisen olisi mahdollista nauttia ja ottaa tapahtumasta itsellensä juuri se nautinto jonka sattuu omalla kohdalla parhaaksi näkemään. Vaikka sitten edellä kuvatun riskibisneksen kautta. Jokainen taapertakoon omalla tyylillään!<br />
<br />
Siispä, näin vuosien kokemusten pohjalta uskallankin nyt väittää, että koiranäyttelyt ovat selvästikin sekä koirille että ihmisille paljon enemmän kuin pelkästään "kuivakkaat buudelinäyttelyt". Tämä maailmanlaajuinen harrastaminen vaatii loppujen lopuksi yhteistä kieltä ihmisten ja koirien kesken. Siinä rodut sekoittuvat.<br />
<br />
<br />
<i>-Pappi Ahtonen- </i><br />
pappipakinoi.blogspot.fi<br />
facebook.com/pappiahtonenpakinoi<br />
<br />Anonymoushttp://www.blogger.com/profile/07928970370907171890noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-5960000371883081706.post-77778184432465946512014-06-02T08:02:00.000-07:002014-06-02T08:04:56.956-07:00Päätöntä menoa<span class="userContent" data-ft="{"tn":"K"}">Kevät
ja kesä on hienoa aikaa. Eikös juu! Luonto ja sen eliöt (me ihmiset
tietysti osana sitä) keksivät päiviensä piristykseksi jos jonkinlaista
viritystä. Viriketoimintaa harrastaa myös yksi mönkijäinen joka
takapihallani mellastaa antaumuksella multakylpyjä nauttien, armottomia
kekoja kasaten ja kuoppia kaivaen. Mahtaa mennä sellaiset
onkalorihmastot pilttuuni alla, että kohta on meininkinä latt<span class="text_exposed_show">ialaudat
pois!?</span></span><br />
<br />
<span class="userContent" data-ft="{"tn":"K"}"><span class="text_exposed_show">No. Jälleen kerran aamuinen kahvi virkisti yhdessä karmaisevan
näyn kera somasti. Herra Kontiainen oli iskenyt yön aikana jälleen
tuohon pyhään maahani jota henkeni kaupalla varjelen ja hoivaan. Tästä
tapahtuneesta syntyi räppiriimitys joka on omistettu herralle nimeltä
- Kontiainen:<br /> <br /> "Tapasinpa kerran herra kontiaisen joka takapihaa
möyri niin kuin sontiainen. Se nokkansa pisti nytten väärään saveen
taitaa koittaa sille aamiainen pääkallomainen. Ja lapio on teräase siinä
missä pistin, kai kusiset on sillä paikat jos sen koloon pis**n. Kjäh
häh hää, näin voiton laulu raikaa takapihan sankarix kun meikäläinen
painuu. Niin taipuu rauta ja taipuu puu nyt kontiainen kohta multaan
kangistuu". <br /> <br /> Luonnoneliöiden armahtamisen puolesta puhuen. Vain sarkastista vitsiä viljellen. Antaa kaikkien kukkien kukkia vaan <br /> <br /> <i>-Pappi Ahtonen- 2.6.2014</i></span></span>Anonymoushttp://www.blogger.com/profile/07928970370907171890noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-5960000371883081706.post-66632165983196672552014-03-30T03:09:00.000-07:002014-03-30T03:09:57.233-07:00Pullotettu onni – Sydämeen kätketty pommi
<div style="font-style: normal; margin-bottom: 0cm;">
<br /></div>
<div style="font-style: normal; margin-bottom: 0cm;">
"Jos antaisin
Sinulle pullotetun onnen. Käyttäisitkö sen itse, vai ojentaisitko
sen avokätisesti eteenpäin"?
</div>
<div style="font-style: normal; margin-bottom: 0cm;">
<br />
</div>
<div style="font-style: normal; margin-bottom: 0cm;">
Edellä mainitun
kysymyksenasettelun kautta ajattelin haastaa itseni lisäksi myös
Sinut pohtimaan ”<i>onnen</i>” merkitystä. Sillä sitähän
kuitenkin niin usein toivotaan, toivotetaan, tarjotaan ja arvotaan.
Siinä riittää ihmeteltävää kerrakseen, ja asiaan voinee
suhtautua esimerkiksi seuraavaan tapaan:</div>
<div style="font-style: normal; margin-bottom: 0cm;">
<br />
</div>
<div style="font-style: normal; margin-bottom: 0cm;">
<br />
</div>
<div style="font-style: normal; margin-bottom: 0cm;">
<i>ONNI</i></div>
<div style="font-style: normal; margin-bottom: 0cm;">
<br />
</div>
<div style="font-style: normal; margin-bottom: 0cm;">
Anna sen läikkyä
yli äyräitten niin, että roiskuu! Niin, että sen roiskeet
muodostavat lopulta suuria lätäköitä, joista jokainen pystyy
ammentamaan itsellensä sen määrän kuin omaan hetkeensä
tarvitsee. Mutta älä anna ensimmäisten vastaantulijoiden
kuitenkaan viedä aivan kaikkea, sillä loputkin ohikulkijat voivat
tarvita oman pienen osansa. Jos eivät enemmänkin.
</div>
<div style="font-style: normal; margin-bottom: 0cm;">
<br />
</div>
<div style="font-style: normal; margin-bottom: 0cm;">
Parasta on, että
voit itse päättää onnesi kokonaismäärän jakelusta, mutta sen
pimittäminen tuskin koskaan lienee tarpeen? Hienoa on, että voit
halutessasi tarjota onnea vaikka koko tuopillisen verran, esimerkiksi
hyvälle ystävällesi, ja nauttia siitä hänen kanssaan, runsain
mitoin, isoin siemauksin. Tai yhtälailla, voit halutessasi tarjota
vastapuolelle tuota makeaa elämän eliksiiriä kerralla vaikka koko
pullollisen! Sen jälkeen viimeistään vastapuolesi pyörii
yltäkylläisyydessään pitkän tovin, jos toisenkin.
</div>
<div style="font-style: normal; margin-bottom: 0cm;">
<br />
</div>
<div style="font-style: normal; margin-bottom: 0cm;">
Joten ähkyn sitä
voi saada myös onnen osalta. Ja sen voi saada ihan sillä
seuraamuksella, että käy aivan turruttamaan. Tosin, mikäli näin
ikävän onneekkaasti pääsee joskus käymään, taitaa siihen usein
löytyä jokin erityinen syy. Voi olla todennäköistä, että
sateenkaarenpää on vihdoin löytynyt ja sen pään kohdalla keikkuu
valtavan kokoinen kirstu täynnä sitä itseään. Roppakaupalla
jaettavaksi eteenpäin.
</div>
<div style="font-style: normal; margin-bottom: 0cm;">
<br />
</div>
<div style="font-style: normal; margin-bottom: 0cm;">
Voit siis jakaa
onneasi hyvän päivän tutuille, tai edellisen yön vieraille - eikä
kierros yleensä maksa mahdottomasti maltaita. Mahdollisesti ainoastaan
pikkuriikkisen shottilasin verran - joka tarkoittaa ainoastaan
neljää senttimetriä koko tuopillisesta - ja tästäkin huolimatta
voit odottaa saavasi takaisin vähintään saman verran muodossa, jos
toisessakin. Onnea! Kannattaakin varautua siihen, että tulet saat
saamaan takaisin vähintään kaksin kerroin, sillä niinhän sitä
sanotaan, että kun annat, niin saat. Loogista. Hyvä onni jatkaa
kiertämistään.
</div>
<div style="font-style: normal; margin-bottom: 0cm;">
<br />
</div>
<div style="font-style: normal; margin-bottom: 0cm;">
Kun sitten
pullotetun onnen jakelemista alkaa loppupelissä suunnittelemaan,
kannattanee pitää tarkoin mielessä, ja muistuttaa aika ajoin
itseäänkin siitä, että muistaa maistaa tuota erityisen maittavaa,
hyvän mielen siirappista nektaria, välillä myös itse. Sillä ei ole
varmastikaan väärin, että antaa makean mahlan valua pitkin omia
rinnuksia, säännöllisin väliajoin. Jopa toisilta pyytämättä.
</div>
<div style="font-style: normal; margin-bottom: 0cm;">
<br />
</div>
<div style="font-style: normal; margin-bottom: 0cm;">
Uskoisinkin niin,
että loppujen lopuksi ainoastaan sydämeen pullotettu, avaamaton
onni, voi olla liian vaarallinen pommi.
</div>
<div style="font-style: normal; margin-bottom: 0cm;">
<br />
</div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<i>-Pappi Ahtonen- 30.3.2014</i></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<br /></div>
Anonymoushttp://www.blogger.com/profile/07928970370907171890noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-5960000371883081706.post-58267438668414953132014-02-22T14:02:00.001-08:002014-02-23T10:47:05.572-08:00Niin kuin usko, toivo ja rakkaus. Myös tarve, toive ja himo.<div style="font-style: normal; margin-bottom: 0cm;">
<br /></div>
<div style="font-style: normal; margin-bottom: 0cm;">
”Jyrki, Jyrki...
istu autoon... Jyrki, Jyrki... istu kunnolla, Jyrki!!”.
</div>
<div style="font-style: normal; margin-bottom: 0cm;">
Vaikka edellä
mainittu käskytys olisikin sopinut niin hyvin erään rattoisan
viikonloppureissun teemaan, koiranäyttelymatkan hengessä, niin ei.
Jyrkin tapauksessa kyse ei ollut karvaisesta koirasöpöliinistä
vaan täysin supisuomalaisesta umpitunnelisesta miehestä joka ei
sattuneesta syystä saanut otettua kaverinsa viestiä vastaan, niin,
että se olisi tyydyttänyt auton ratissa päivystävää ystäväänsä
kerralla, täydellisesti - tai edes sinne päin - tyydyttävästi.
Pyynnöt kyllä selvästikin sivalsivat pitkin Jyrikin korvia, mutta
turhaan.
</div>
<div style="font-style: normal; margin-bottom: 0cm;">
<br /></div>
<div style="font-style: normal; margin-bottom: 0cm;">
Taisi olla osasyynä
Jyrkinkin toimintaan aikaisemmat ”hulupaloo hilibaloo”
-ilmoitukset laivan viidennellä kerroksella – neonvalojen
loisteessa.</div>
<div style="font-style: normal; margin-bottom: 0cm;">
<br /></div>
<div style="font-style: normal; margin-bottom: 0cm;">
<br /></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<i>HIMO </i>
</div>
<div style="font-style: normal; margin-bottom: 0cm;">
<br /></div>
<div style="font-style: normal; margin-bottom: 0cm;">
”Bling”!
</div>
<div style="font-style: normal; margin-bottom: 0cm;">
Kilahtaa ääni
katon rajaan sijoitetusta pienestä muovisesta kaiuttimesta ja heti
tämän perään sirkeä naisääni kuuluttaa laivan kajuutan
uumeniin sananparren : ”Hulabaloo pilibalo”, tai jotain siihen
suuntaan (?), ja näin lähtölaukaus on kajautettu virallisesti
laivaemännän suusta hapuilevasti hortoilevan ihmismassan korville.
Kyseinen tiedotus aiheuttaa massan keskuudessa raviurheilustakin
tutun pyrähdyksen eleen. KOLME, KAKSI, YKSI, AJA!
</div>
<div style="font-style: normal; margin-bottom: 0cm;">
<br /></div>
<div style="font-style: normal; margin-bottom: 0cm;">
Ja porukkahan
”ajaa”, seilatessaan pitkin purtilon uumenia ja kapeita
käytävikköjä, muodostaen samalla sakean sumpun, jota armeija
termein kutsuttaisiin oikein kunnon ”häröpalloksi”. Erityisen
isoksi sellaiseksi.</div>
<div style="font-style: normal; margin-bottom: 0cm;">
<br /></div>
<div style="font-style: normal; margin-bottom: 0cm;">
Edellä mainittu
riemukkaan pirteä kiekaisu tarkoitti selvästikin kaikille purkkiin
sulloutuneille ihmisille kutsuhuutoa kirkkaiden valojen luo,
hyllyköiden katveeseen, jossa kalpean ihmisen kouperoosa iho säihkyy
takuuvarmasti kirkuvan punaisena - pelottaen samalla asianomaista
niin, ettei peiliin katsominen lähtökohtaisesti kovin
kiinnostavalta edes tuntuisi. Mutta kun on pakko. Sillä asiahan
koskee jokaisen oman kuontalonsa ehostamista niin, että
keskinkertaisena ihmisenä voi taas tuntea itsensä hieman epävarmaa
varmemmaksi oman naamataulunsa sisällä. Ja valoisten hyllyköiden
keskellä onkin tarjolla jos jonkinlaista ehostustavaraa ja tuotetta,
jokaiseen makuun sekä näköön suhteutettuna.
</div>
<div style="font-style: normal; margin-bottom: 0cm;">
<br /></div>
<div style="font-style: normal; margin-bottom: 0cm;">
Löytyy Chanelia,
Lumenea, Lancomea, ynnä muuta törppöä ja tupsutinta niin, että
äkkinäiselle voisi helposti iskeä kyseisen tuotepaljouden keskellä
merisairauttakin pahempi heikkous, tai päätä huimaava
vauhtisokeus, kyseisessä mahdollisuuksien maailmassa. Mutta. Jo
pikainen silmäily eteen sekä sivulle kertoo sen, ettei kukaan ole
eilisen teeren poikia näillä apajilla.
</div>
<div style="font-style: normal; margin-bottom: 0cm;">
<br /></div>
<div style="font-style: normal; margin-bottom: 0cm;">
”Teretulemast
reisilaivaan sekä Extra price ”- mainoslappuset ovat selvästikin
tälle herrasväelle entuudestaan tuttu näky. Mutta tästäkin
huolimatta on ilmiselvästi todettava, että -50 %:n merkintä
tuotelapussa vaikuttaa lyömättömältä taikayhdistelmältä –
numeroineen ja merkkeineen. Kyseisiä tuotteita on selvästikin
saatava jokaisen, eivätkä ne saa loppua missään tapauksessa
risteilyn aikana kesken!
</div>
<div style="font-style: normal; margin-bottom: 0cm;">
<br /></div>
<div style="font-style: normal; margin-bottom: 0cm;">
Chanelin tuoksun
lomassa voi aistia ja haistaa melkeinpä mellakan ainekset.
Hintalaput tuotekoodineen tekevät musertavaa jälkeä kukkaroitaan
hypistelevien naismatkaajien joukossa. Ukkelit puolestaan keskittyvät
hypistelemään timangisen näköisiä, ranteeseen asennettavia,
”menneen ajan” -kelloja joiden nimeksi on kuin sattuman kaupalla
valikoitunut ”Sekunda”. Mutta mitäpä pienistä – eihän nimi
miestä pahenna.
</div>
<div style="font-style: normal; margin-bottom: 0cm;">
<br /></div>
<div style="font-style: normal; margin-bottom: 0cm;">
<br /></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<i>TARVE</i></div>
<div style="font-style: normal; margin-bottom: 0cm;">
<br /></div>
<div style="font-style: normal; margin-bottom: 0cm;">
Samaisten
mainoslauseiden ja kutsuhuutojen saattelemana toisenlainen väki
mittailee samaan aikaan malttamattomana muovipussiensa ja
vetokärryjensä kantokykyä, joka lienee aina kyseisten tarvikkeiden
kohdalla vakio (?). Tarjousosaston sanamerkkiyhdistelmän kohdalla:
24x0,33l = -50%, nöyrtyy jos jonkinlainen raavas jannu,
totaalisesti.</div>
<div style="font-style: normal; margin-bottom: 0cm;">
<br /></div>
<div style="font-style: normal; margin-bottom: 0cm;">
Joidenkin
huimapäiden touhuilua seuratessa sitä alkaa väkisinkin pohtimaan
onko kantokyvyn ”vakiota” mahdollista murtaa sillä meneillään
on selvästikin jos jonkinlaista myytinmurtoyritystä. Hurjimmat
selvästikin kyseenalaistavat moiset lainalaisuudet, ja lastaavat
kärryihinsä lavaa poikineen - hullunkiilto silmissä -
kyynerpäätaktiikat muistissaan. Pinot kasvavat lopulta kohti kattoa
ja vetokahvat taittuvat, matka ei.
</div>
<div style="font-style: normal; margin-bottom: 0cm;">
<br /></div>
<div style="font-style: normal; margin-bottom: 0cm;">
Samaan aikaan
kyseisten urotöiden rinnalla on helppo nähdä myös toisenlaisia
guinnessin ennätysrityksiä, suurikouraisimpien lastatessa sormiensa
ympärille nestemäisiä tuotevirityksiä. Hyvin näyttää
luonnistuvan nuokin temput. Tavaraa mahtuu gallonittain kantoon.
Mikään ei ole selvästikään uskon edessä mahdotonta!
</div>
<div style="font-style: normal; margin-bottom: 0cm;">
<br /></div>
<div style="font-style: normal; margin-bottom: 0cm;">
<br /></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<i>TOIVE</i></div>
<div style="font-style: normal; margin-bottom: 0cm;">
<br /></div>
<div style="font-style: normal; margin-bottom: 0cm;">
Aina tarve, himo ja
sesongit eivät kuitenkaan kohtaa edellä kuvattuun tapaan, vaikka
sitä niin kovin itsekkäästi aina toivoisikin. Markkinavoimien
vanavedessä ja ristiaallokossa on usein varsin haasteellista
seilata. Varsinkin jos ei olla enää laivalla liikenteessä. Saattaa
moisella ulapalla äkkinäinen kokea olevansa tuuliajolla kuin mies,
joka kerran yksinäisenä saarella ollessaan löysi omaksi onnekseen
puhuvan pään kaverikseen, joka osoittautuikin lopulta varsin
kovapäiseksi luuksi – todelliseksi kookosaivoksi, sanaakaan
sanomattomaksi Wilsoniksi!</div>
<div style="font-style: normal; margin-bottom: 0cm;">
<br /></div>
<div style="font-style: normal; margin-bottom: 0cm;">
Tämän sain
karvaasti kokea myös omakohtaisesti eräänä talvisena päivänä,
suunnitellessani iltapäivälle maisemanvaihdosta työpaikan
uumenista kohti hekumeenista hikipajaa. Tosin, ilman salihousujani -
shortseja - jotka olivat selvästikin jääneet lojumaan aamukiireen
tohinassa jonnekin kodin katveisiin. Tästä johdannaisena mieleeni
hiipivät välittömästi edellä mainitun reisilaivan ”hilipaloo
hulapaloo” -ilmoitukset leiskuvine mainoksineen ja repäisivine
kutsuhuutoineen. Laivalta kyllä olisi apu löytynyt kyseiseen
pattitilanteeseen välittömästi. ”Mutta niinhän sen täytyy olla
myös ison kaupunkikeskustan kohdalla”- tulin ajatelleekseni.
Etsivä kyllä löytää. Mutta kuinkas lopulta kävikään...</div>
<div style="font-style: normal; margin-bottom: 0cm;">
<br /></div>
<div style="font-style: normal; margin-bottom: 0cm;">
Ravatessani
hikipäässä pitkin ison kaupungin katuja, lyhyen ruokatuntini
aikana, sain lopulta itselleni vastukset lohduttoman lopputuloksen
muodossa:</div>
<div style="font-style: normal; margin-bottom: 0cm;">
<br /></div>
<ul>
<li><div style="font-style: normal; margin-bottom: 0cm;">
Anttila ei
ollut oman antinsa puolesta minkään väärti!</div>
</li>
<li><div style="font-style: normal; margin-bottom: 0cm;">
Ison äSSän
outletti tarjosi vain toivoa(?)</div>
</li>
<li><div style="font-style: normal; margin-bottom: 0cm;">
”Hennan&Maurin”
henkarit kolisivat vain aatteita - toisin sanoen - täysin vääriä
vaatteita. Eikä Seppäläkään
halunnut auttaa hikistä valkonaamaa tyydyttävästi, kyseisen
puutteen poistamiseksi. Tunsin olevani pulassa!
</div>
</li>
</ul>
<div style="font-style: normal; margin-bottom: 0cm;">
<br /></div>
<div style="font-style: normal; margin-bottom: 0cm;">
Mieleeni heräsi
vain yksi kysymys. Mistä johtui, etteivät kyseisten
liikehuoneistojen myyjät haistaneet selviä ostoaikeitani?
</div>
<div style="font-style: normal; margin-bottom: 0cm;">
<br /></div>
<div style="font-style: normal; margin-bottom: 0cm;">
Näin täytyi olla,
koska eivät he tulleet mitään tarjoilemaankaan, saatikka luoksensa
muuten vain tarjoustensa perään kosimaan? Joiltakin jäi nyt ropsit
kyseisen ansiosta saamatta, sillä olisin siinä vaukon vallassa
ollut valmis ostamaan vaikka käytetyt housut edessä seisovan
myyjättären päältä, mikäli tätä olisi joku minulle edes
hiukan vihjannut mahdolliseksi.
</div>
<div style="font-style: normal; margin-bottom: 0cm;">
<br /></div>
<div style="font-style: normal; margin-bottom: 0cm;">
Ne päällä olisin
sitten kyseisen illan huhkinut salilla iloisin mielin, mutta no!
Koska suomalainen mies ei kuitenkaan itse liikoja ikinä kysele,
saatikka pyytele - anelemisesta puhumattakaan - jäi shortsien himo
yhteensattumusten vuoksi edelleen tyydyttämättä. Mutta kuten
yleensä, asioilla on tapana järjestyä, myös tässäkin
tapauksessa. Shortsit löytyivät lopulta noin kuudennennen liikkeen
kohdalta, ja illan harjoitukset olivat pelastetetut.
</div>
<div style="font-style: normal; margin-bottom: 0cm;">
<br /></div>
<div style="font-style: normal; margin-bottom: 0cm;">
Myös HULABALOO oli
korvien välissä todellinen. Kreisiä voi olla myös muualla kuin
laivalla - neonvalojen loisteessa. Mutta niin kuin usko, toivo ja
rakkaus. Myös tarve, toive ja himo kietoutuvat aina maailmalta
suomeen palatessa yhden elintärkeän asian ympärille.
</div>
<div style="font-style: normal; margin-bottom: 0cm;">
<br /></div>
<div style="font-style: normal; margin-bottom: 0cm;">
Ja se on yksi ja
ainoa, kirkkaana juokseva, pullottamaton, kraanavesi. Jota saa
onneksi vaikka Anttilan WC:stä!</div>
<div style="font-style: normal; margin-bottom: 0cm;">
<br /></div>
<div style="font-style: normal; margin-bottom: 0cm;">
-Pappi Ahtonen- 23.2.2014</div>
<i></i><br />
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<br /></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<br /></div>
Anonymoushttp://www.blogger.com/profile/07928970370907171890noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-5960000371883081706.post-88745727453497035612014-01-18T11:45:00.000-08:002014-01-18T11:56:28.787-08:00Koirafestareilla – rotujen erottelua<div style="font-style: normal; margin-bottom: 0cm;">
Ihmettelinpä
tuossa yhden kerran saavuttuani erittäin kohmeisen matkanteon
jälkeen suuren suureen pallohalliin, sen värikästä näkyä ja
tunnelmaa. Pitkiä, pätkiä, levveitä (kainuulaisittain), laihoja,
pyöreitä, soikeita, suoria, venkuloita, mustia, valkeita,
pörröisiä, suorakutrisia, lyhyen mallin omaavia, raivokkaita,
nauravia, velmuilevia, totisia, mietteliäitä, tuumailevia,
ihmetteleviä, surullisia, apaattisia, yllättyneitä, pyytäviä,
päättäväisiä, aapailevia, silmin nähden tyytyväisiä ja
iloisia otuksia pitkin poikin, ympäri hallin laipioita. Kaikkea
edellä mainittua edustavat nuo elävät olennot koirafestareilla.
</div>
<div style="font-style: normal; margin-bottom: 0cm;">
<br /></div>
<div style="font-style: normal; margin-bottom: 0cm;">
Paikassa, jonne
porukkaa kokoontuu niin Joensuusta, Mikkelistä, Kuhmosta,
Tampereelta, Helsingistä, Kuusamosta, Tukholmasta, Tallinnasta,
Petroskoista, Sotkamosta, Utsjoelta, Turusta kuin Poristakin, siis
kaikkialta ympäri telluksen, muttei sentään koko universumin.
Paikalla voit tavata kaikenkarvaisia tallustelijoita joilta kaikilta
löytyy omat yksilökohtaiset tarkoitusperänsä olla osa suurta
tapahtumaa.
</div>
<div style="font-style: normal; margin-bottom: 0cm;">
<br /></div>
<div style="font-style: normal; margin-bottom: 0cm;">
Osa on tullut
voittamaan, osa koittamaan, yksi on tullut katsomaan ja toinen vain
paikalle eksynyt turisti. Mutta meininkiä on väkisinkin, ja
varsinkin, kun yksi jos toinenkin puskee koko ajan eteenpäin
kapeissa väliköissä hallin uumenissa tuhatta ja sataa. Kulkeminen
voi olla ajoittain ahdastakin sillä häkit ja erilaiset kojut ovat
muokanneet avomaastoon radat joita pitkin voi koittaa uida virran
mukana ja suunnistaa lopulta mieleiselleen polulle, kojujen ja kehien
tuntumassa.</div>
<div style="font-style: normal; margin-bottom: 0cm;">
<br /></div>
<div style="font-style: normal; margin-bottom: 0cm;">
Välillä
sivustakatsojaa voi ihan hirvittää hurjimpien vauhtia vierestä
seuratessa. Siinä voi paikoittain nokan edessä havaita vauhdin
hipovan sataa ja älyn puolestaan tasan nollaa (?!). Mutta tämähän
kertoo vain loppujen lopuksi hyvästä draivista ja eteenpäin
menemisen meiningistä. Sitähän sanotaan ettei elämässä pidä
jähmettyä paikoilleen vaan tärkeintä on pysyä jatkuvasti
liikkeessä! Se on viisautta. Se on yksilön kehittymisen edellytys.
Tähän väitteeseen on siis hyvä nojata. Tähän on syytä uskoa.</div>
<div style="font-style: normal; margin-bottom: 0cm;">
<br /></div>
<div style="font-style: normal; margin-bottom: 0cm;">
Itsekin maata
useaan otteeseen kirtäneenä ja kyseisiä festareita kolunneena olen
pistänyt merkille ja todennut yhä uudelleen sen seikan, että suomi
on pieni maa - vaikkakin edelleen ihan pirun pitkä!! Tietty
säännönmukaisuus on silmin nähden vakio näidenkin säännöllisesti
järjestettävien tsempaloiden kohdalla. Aivan kuten muidenkin
harrastuslajien kohdalla joista löytyy niiden oma vannoutunut
kävijäkuntansa.
</div>
<div style="font-style: normal; margin-bottom: 0cm;">
<br /></div>
<div style="font-style: normal; margin-bottom: 0cm;">
On aina
mielenkiintoista seurata sivusta puuskuttavia, läähättäviä,
juoksevia, käveleviä, matelevia ja tallustelevia matkalaisia
hihnoihin kytkettyinä. Osa tästä koirafestariporukasta on makkaran
perään, toisia kiinnostaa vain luukojut ja yhtä ei voisi vähempää
kiinnostaa esimerkiksi perässään laahautuvat häkit, jotka
selvästikin tuntuvat turhanpäiväisiltä kapistuksilta
kokonaisvaltaisen nauttimisen ohella. Toisilla vaikuttaa olevan
jonkin sortin alituinen kiire ja hätä päästä kirmaamaan
mahdollisimman joutuin miehittämättömälle maalämpäreelle,
merkattua paikkaa tutkimaan...
</div>
<div style="font-style: normal; margin-bottom: 0cm;">
<br /></div>
<div style="font-style: normal; margin-bottom: 0cm;">
Ja puhun nyt siis
kokoajan ihmisistä, koiranäyttelyissä. Jos joku siis sattui
esimerkiksi otsikon mukaan luulemaan muuta, pahoittelen suuresti.
Tosin, myönnettäköön, että koirien käsitteleminen olisi
tietysti kyseisen otsikon alla ollut varsin herkullista ja jopa
luontevaa, mutta saakoon karvaturrit nyt tältä erää ikään kuin
sivurooliin ja jääkööt nyt rauhassa ihmisten kirjon ja heidän
tapojensa varjoon. Olen nimittäin havainnut, että tämän roduista
jaloimman (ihmisen) sisään mahtuu selkeästi yhtä monta erilaista
persoonallisuutta ja luonnetta kuin vaikkapa koirarotuihin
verrattuna. Ihmisten monimuotoisuus korostuu loppujen lopuksi varsin
helposti, ja uskaltaisinpa jopa väittää, että miltei helpomminkin
kuin koiraolentojen kohdalla.
</div>
<div style="font-style: normal; margin-bottom: 0cm;">
<br /></div>
<div style="font-style: normal; margin-bottom: 0cm;">
Ehkäpä ovelinta
näiden festaritohinoiden keskellä on huomata, että usein - tai
oikeastaan pääsääntöisesti aina – juuri koirat ovat niitä
kaikkein levollisimpia olentoja tapahtuman aikana, kaikesta
hälinästä ja tohinasta riippumatta. Muilla, siis ihmisillä,
löytyy kyllä kiirettä, häsellystä ja härdelliä koko ajan
vallan riittävästi. Onneksi tapahtumapaikoilla on kuitenkin aina
olemassa ne samat seitsemän tekijää jotka onnistuvat hillitsemään
väestön turhan kiihkeää toimintaa ja säännöstelevät
kokjonaismassan muodostamaa yhteistä kaaosta sopivasti. Näitä ovat
kello, tuomarit, toimitsijat, ohjelmavihkot, järkkärit sekä aina
yhtä maittavasti ruuanhimoa tyydyttävät kärkkärit, eli suomeksi
sanottuna polttavan kuumasti höyryävät grillimakkarat ja tietysti
kermainen kahvi!</div>
<div style="font-style: normal; margin-bottom: 0cm;">
<br /></div>
<div style="font-style: normal; margin-bottom: 0cm;">
Ihmisten
ajanhallintataidoistako lie loppuunsa kyse vai mistä, mutta se
lienee kuitenkin varmaa, että koirat eivät taida loppujen lopuksi
itse edes niin välittää tulevatko kyseisissä skaboissa
viidensiksi, toisiksi tai edes lähellekkään kärkikymmenikköä.
Ne taitavat vain lähinnä nauttia tapahtumasta. Ja hyvä niin.
Vähemmän minä olen niillä stressiä havainnut, kun ihmisillä
taas... No, heillä täytyy olla omat yksilökohtaiset paineensa.</div>
<div style="font-style: normal; margin-bottom: 0cm;">
<br /></div>
<div style="font-style: normal; margin-bottom: 0cm;">
Mutta ehkäpä
tähän loppuun voisi olla paikallaan kertoa vielä yksi omakohtainen
kokemus rakkaan koiraharrastuksen(i) parista jolloin koirafestareiden
taika aukeni edessäni varsin konkreettisessa muodossa. Tämä
tapahui useita vuosia sitten. Kyseisenä ajankohtana vietettiin
kuumaakin kuumempaa kesäpäivää jolloin muun muassa aurinko teki
tehtävääsä ja pakotti lähes kaikki ihmiset ulos rakennuksistaan
nauttimaan luonnon kauneudesta. Kohdallani tämä tarkoitti
konkreettisesti Joensuun ravirataa jonne koirafestarit oli pystytetty
koko komeudessaan viikonlopun ajaksi - kuten usein on tapana
näyttelyviikonlopun olessa kyseessä. Siinä sitten kyseistä
paikkaa kohti (keltanokkana) taapertaessani pohdin kovasti mahtaisiko
kyseinen paikka tarjota itselleni mitään sen kummempaa viihdykettä.
Itse kun olin vielä niin kovin kokematon ja tietämätön tapahtuman
täsmällisestä sisällöstä. Siinä oltiin ikään kuin pappia
kyydissä...</div>
<div style="font-style: normal; margin-bottom: 0cm;">
<br /></div>
<div style="font-style: normal; margin-bottom: 0cm;">
Lähtökohtaisesti
kuvittelin, että koirafestarit ovat pelkästään totaalisen
kuivakkaita ”akkojen hömpötyksiä”, trimmattuine pikku
puudeleineen. Noh, olihan siellä toki silloinkin runsaasti
puudeleita ja naisia (eri sortin rotuja) liikenteessä, mutta sitten
eteeni käveli se edellä mainittu SUURI ilmestys joka mullisti
ajattelutapani kyseistä tapahtumaa kohtaan, lopulta täysin. Aivan
ensiksi, paikalla saavuttuani, havaitsin kuinka väenpaljous oli
sankkaa kuin sumu eikä ihmismassasta tahtonut erottaa yksilöitä
toisistaan. Mutta lopulta havaitsin väen paljouden keskeltä yhden
naisen joka käveli vastaani siististi pukeutuneena – ehkä jopa
hieman ylipukeutuneena – ja hänen takanaan kolisi iso ja raskas
koiranhäkki, omine renkaineen, sekä MIES, jonka nokka oli punainen
kuin paloauto. Ja tämän kyseisen miehen ilme oli vain lievästi
sanottuna tuskainen! Edellä mainittu vedettävä kärry oli hänelle
liikaa.</div>
<div style="font-style: normal; margin-bottom: 0cm;">
<br /></div>
<div style="font-style: normal; margin-bottom: 0cm;">
Miehen
askelluksesta muistan lisäksi sen ettei se ollut järin rivakka ja
hänen etukumaransa oli erityisen selvästi havaittavissa - tosin
mikä lienee ollut edellisen illan telttakylän merkitys tähän...
Oli miten oli, loppujen lopuksi juuri tämä näky tarjosi minulle
sen huojentavan oivalluksen, että kyseiset festarit olivat kaiken
kansan juhla! Juhla, jossa jokaisen kansalaisen olisi mahdollista
nauttia ja ottaa tapahtumasta itsellensä juuri se nautinto jonka
sattuu kohdallansa parhaaksi näkemään.
</div>
<div style="font-style: normal; margin-bottom: 0cm;">
<br /></div>
<div style="font-style: normal; margin-bottom: 0cm;">
Nyt, ja erityisesti
näin vuosien kokemusten pohjalta, uskallankin väittää, että
koiranäyttelyt ovat selvästiki sekä koirille että ihmisille
paljon enemmän kuin pelkästään ” kuivakkaat buudelinäyttelyt”.
Tämä maailmanlaajuinen harrastaminen vaatii loppujen lopuksi
yhteistä kieltä ihmisten ja koirien kesken. Siinä rodut
sekoittuvat.</div>
<div style="font-style: normal; margin-bottom: 0cm;">
</div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<i>-Pappi Ahtonen- 18.1.2014</i></div>
Anonymoushttp://www.blogger.com/profile/07928970370907171890noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-5960000371883081706.post-75249358484222316892014-01-04T02:13:00.000-08:002014-01-04T02:21:42.710-08:00Verkkopankki – varmin tapa tallettaa, kun sen oikein oivaltaa<div style="margin-bottom: 0cm;">
</div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
Aina kuun lopussa sitä herkistyy
ajattelemaan asioita hieman eri tolalta. Toisin sanoen aikalailla
päinvastaisesti kuun alkuun verrattuna. Toki arki on yhtä lailla
samanlaista oravanpyörää ja tyhjän päällä polkemista, mutta on
siinä loppukuussa silti aina oma soundinsa. Sitä sopiikin usein
viritellä jos jonkinlaista mollia ja duuria, toivoen, että jostakin
löytyisi myös sitä hiukan kaivattua tuuria, esimerkiksi armottoman
lottoamisen myötä. Rahan himon vallassa. Mutta kuten
usein...siinähän sitä saa arpoa lämpimikseen. Arpa kohtalon ei
ole useinkaan kovin arvaamaton. Näinpä taskun pohja voi pysyä
helposti yhtä tyhjänä kuin Aku Ankan takatasku joka tietääkseni
on varsin olematon. Mutta joillakinhan sitä on, mammonaa, tallessa,
jossain...?
</div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<br /></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
”Pistää rahaa pankkiin”. On siinä
vain vekkulimainen lauseke. Kerta kaikkiaan. Ja entäpä se asia, kun
puhutaan, että kyseistä valuutan tallettamista on mahdollista
harrastaa mitä moninaisemmalla tavalla. Esimerkiksi nukkumisen
aikana tätä on kuulemma mahdollista toteuttaa varsin tehokkaasti.
Yhtä lailla, äveriäitä herroja ja hidalgoja kasvaa varmastikin
ihmisistä jotka harrastavat ylenpalttista pihtaamista, keinoja
kaihtamatta. Sukanvarsi tai patjan sisälmys lienevät itsestään
selviä vaihtoehtoja. Mutta varmasti on mahdollista tehdä
karttuvampaa tiliä myös vaikkapa fiksunpuoleisen syömisen kautta.
Tosin leipä taitaa olla kyseisen vaihtoehdon kohdalla varsin pitkä
ja kapea? Mutta se asiahan on varma, että kun verkkopankkiin syötät
rahasi, ne bittiavaruus nielaisee samassa hetkessä jonnekin toiselle
puolelle maapalloa. Ja siellähän ne sitten lepäävät, kunnes joku
onnellinen polttelee rahasi kuuman auringon alla - arvatenkin tuhdin
Havanalaisen kautta - savuna ilmaan.
</div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<br /></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
Vaan taitaapa sanaan ”verkkopankki”
sisältyä syvempikin merkitys. Sana ”verkkopankki” kätkee
sisäänsä yhden varsin oleellisen jutun jota ei ehkä enää
ymmärretä täysin nykyaikana. Kyse on esihistoriallisesta,
yksinkertaisesta keksinnöstä, joka vielä ennen vanhaan oli
todennäköisesti arkipäivää - ainakin jollakin tasolla? Voisiko
siis olla, että vanhassa olisi vara parempi, yhä tänäkin päivänä.
</div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<br /></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
Voisiko järvenpohja olla sittenkin se
kaikista varmin tapa tallettaa, myös nykypäivänä? Miksi
”verkkopankkia” ei voisi huoletta käyttää yhä niin kuin sen
nimikin jo kertoo. Entisajan kansalaiselle mielikuva asian suhteen,
kyseisen sanan perusteella, voisi tuskin olla erheellinen. Seikka
olisi saletti! Yksi sana ja vain yksi tarkoitusperä. Tallettaminen
olisi kätevää. Ei muuta kuin roposet hudsoniin kalaverkon mutkassa
ja lopuksi paino perään verkonmerkin kera! Toki talletusmuotona
näin ehkä hieman nykyisestä poikkeava, mutta tapana silti varmasti
yhtä luotettava. Takuuvarmasti. Verkkoon voi luottaa järvenpohjassa,
mutta ei bittiavaruudessa.
</div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<br /></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
Pienenä sivujuonteena mainittakoon,
että oman henkilökohtaisen ”luodikkoni” kohdalla tämä asia on
tullut jo todettua varsin pitkään. Aidossa verkossa on vara
parempi. Vanhan järviverkon naru on nimittäin kannatellut rakasta
teräskielistä akustista kitaraani jo hyvän tovin, vuosien ajan, ja
hyvin on kestänyt ajan havinaa. Ainoastaan kyseiseen kitaraan
aikoinaan tuohesta tehty olkatoppaus on matkan varrella raaspiutunut
pois (= nyt tärkeä välihuomautus, taisin juuri keksiä uuden
suomenkielen sanan?) Mutta takaisin asiaan...</div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<br /></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
Ennen vuoltiin rahaa puusta ja joka
jantterilla kasvoi luonnollisena osana pokasaha olkapäidensä
jatkeena. Toki tänäkin päivänä kuullaan puhuttavan sahamiehestä,
mutta sillä tarkoitetaan yleensä vain yhtä sahamiestä, Ilari
Sahamiestä, joka taidollaan tahkoaa muutakin kuin oravannahkoja,
mutta ei justerilla, taikka edes Jonseretilla. Jotain on tainnut
muuttua vuosien varrella. Ja samaan hengenvetoon voidaan varovasti
tiedustella onkohan nykyinen tilanne enää edes kovinkaan reilu
muita sahamiehiä ajatellen. Kysynpähän vain... Jonseretilla ei
vuolla tuohta bittiverkosta, eikä kovinkaan moni tee enää puutöitä
metsässä, käsin. Pokeria ja pokkaa vaatii, kun tilannetta pohtii
tosissaan (tekee varmasti herkkää jos syö pelkkää kuusenkerkkää,
varsinkin seuraavana aamuna?).
</div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<br /></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
Kokonaisuudessaan tilanne lienee
nykyään se, että suurin osa kansalaisista nyhtää rahaansa
epätoivoisesti vain OTTO-automaateista, jotka kyllä ”ottoo
ottoo”, mutta eivät ikinä ymmärrä riittävästi antaa.
Ansainta- ja tallettamispuoli siis sakkaa. Ja silti samaan aikaan
kaikki tietävät, että tämän päivän maailman hengessä jokainen
on seppä syntyessään ja tuohta voi vuolla monella eri tavalla.
Nykyään ihmisiltä vaaditaan erilaista ottautumista ja sopeutumista
asioiden suhteen kuin ennen.</div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<br /></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
Loppujen lopuksi, jotta jokainen voisi
säästää edes muutaman lantin pahan päivänsä varalle,
kannattanee pysyä perinteisessä verkkopankissa - veden pinnan alla.
Säästäminen on helppoa, sillä jo valuutan käyttöön
ottaminenkin käy tätä myötä hiukan hankalammaksi, verrattuna
vaikkapa OTTO-automaattiin. ”Pistää rahaa pankkiin”- lauseke on
helppo ymmärtää. Ja parhaaseen lopputulokseen pääsee, kun antaa
rahan arvonsa levätä jään alla pakkastalven yli rauhassa. Siinä
on sitten hyvä piehtaroida keskikesän puolella, kun puoli vuotta
aikaisemmin huolella talletetut rahat uiskentelevat oman kesämökin
laiturin alle kuin itsestään, josta ne on lopulta helppo noukkia
ennen juhannustanssien alkua ansaittuun, tehokkaaseen käyttöön.
Verkkopankki - parasta lähipankkipalvelua. Tarjolla kaikille
halukkaille. Aina äärellä, aina ulottuvilla. Asummehan tuhansien
järvien maassa ;)
</div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<br /></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<br /></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
Pohdinnaksi:
</div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<br /></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
Kuinka usein tuletkaan miettineeksi ovatko
totutut toimintatapasi mahdollisesti liian syvälle juurtuneita
valmiita malleja. Kuinka paljon käytät aikaasi todellisuudessa
tämän asian pohtimiseen? Mieti, olisiko katsontakantaa mahdollista
herkistää nykyistä laajemmalle ja venyttää omaa mukavuusaluetta
uusille uomille, jotta tuttujen asioiden ”totuus” tulisi itsellesi
entistä paremmin tietoisuuteen. Useinhan uudet asiat vain
vaikuttavat todellisuutta pelottavimmilta ja ehkä hyödyttömimmiltä
kuin loppujen lopuksi ovatkaan. Ja silti yhtä totta, usein vanhassa
voi olla vara parempi.
</div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<br /></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<i>-Pappi Ahtonen- 4.1.2014</i></div>
Anonymoushttp://www.blogger.com/profile/07928970370907171890noreply@blogger.com2tag:blogger.com,1999:blog-5960000371883081706.post-39393438870116678022013-12-20T10:37:00.001-08:002013-12-20T10:37:58.153-08:00Hanki koira, mene lenkille ja kehity
<div style="margin-bottom: 0cm;">
Kun ulkona on keskellä ”parasta”
talvea plus miinus nollakeli, siis toisin sanoen täysin päätön
pääkallokeli, ja sinulla on koiria useampi kappale remmiesi päässä
”ohjastettavissa”, olet todennäköisesti jossakin vaiheessa
matkan vartta pulassa. Toisin sanoen, vähintäänkin solmussa omien
ajatustesi ja ohjastusremmiesi kanssa sekä todennäköisesti vielä
kaiken hyvän lisäksi turpa vasten maankamaraa, sillä tuollaisella
kelillähän asfaltinpinta on niin peilikirkas, että ilmalennon
jälkeen irvistävä naamavärkkisi heijastuu jään pinnasta
itsellesi kuvastimen tavoin. Eikä se näky tuosta peilistä ole
kovinkaan häikäisevän kaunis. Lähinnä se lienee irvokas. Mutta
mene silti rohkeasti ulos kokeilemaan, sillä näitä asioita se
ainakin kehittää:
</div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<br />
</div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<br />
</div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
Tasapainoaisti</div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<br />
</div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
Mitä suuremmat vetojuhdat sinulla on
(muka)ohjastettavissa ja mitä pääkallompi on ulkona keli, sitä
taitavammaksi koordinaatiokykysi väistämättä kasvaa. Ja jos
oikein haluat kasvattaa ketteryyttäsi nopeasti ja mahdollisimman
tehokkaasti, kannattaa koirillasi otattaa hajut juoksussa olevien
narttujen perään heti ovesta ulos astumisesi jälkeen. Sanomattakin
selvää, että esimerkiksi NHL smirklaukset ovat tämän
urheilusuorituksen rinnalla suoranaista lasten leikkiä.
</div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<br />
</div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<br />
</div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
Havainnointikyky
</div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<br />
</div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
Siinähän ei ole mitään ihmeellistä,
että koirasi osaavat käyttää aistejaan luonnostaan ilmiösmäisen
taitavasti. Se voi kuitenkin lyödä ällikällä myös sinut, kun
huomaat kuinka hyvin myös itselläsi on mahdollista oppia
ennakoimaan tulevia tapahtumia ja vaihtelevia tilanteita. Ja tämä
taito kehittyy jokaisella liukkaan kelin ulkoilukerralla, kerta
toisensa jälkeen, jos vain viitsit haastaa itsesi asian edessä yhä
uudelleen ja uudelleen. Kerta toisensa jälkeen.</div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<br />
</div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
Jotta kehittymisesi voisi kuitenkin
olla heti alusta lähtien täysin optimaalista, kannattaa oppimista
varten varata treenipaikaksi pilkkopimeä metsä, jota ei edes
kuunvalo kunnolla valaise sen tiheän kasvustonsa lävitse. Ja kuten
kunnon nykyajan suomalaiseen talveen kuuluu, ei sitä luntakaan
kannata toivoa liikaa maassa olevan. Niin on paljon pimeämpää.
Varaa kuitenkin itsellesi joku oikein halpa tuikku mukaasi, toisin
sanoen se halvin taskulamppu mitä kaupungista löytyy ja päästä
lopulta koirasi vapaaksi. Anna niiden johdattaa matkaasi halki
ennakkoon suunnitellun taipaleen! Tämänhän pitäisi olla täysin
turvallista mikäli koirasi osaavat suurin piirtein peruskäskytykset
ja ovat sinulle kuuliaisia, edes silloin tällöin. Sitten vain
odotat mitä tapahtuu, vai tapahtuuko mitään...?
</div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<br />
</div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
Jos homman haluaa lyödä kuitenkin
suoraan aloittelijan tasoa kovemmaksi, kannattaa paikka valita
ERITYISEN tarkkaan. Tällöin havainnointikykyäsi kasvattaa
parhaalla tavalla maasto, josta löytyy ainakin oikein pitkät ja
vanhat, mielellään totaalisen umpijäässä olevat, pitkospuilla
valjastetut polutukset. (Tällaisessa maastossahan haasteita riittää
yllin kyllin tarvottavaksi myös liukkaalla kesäsäällä!)
Haastekertoimen lisäämisestä ei kannata säikähtää suotta
liikaa, sillä muista, että talvella pimeys herkistää aistejasi
mukavasti ja havainnointikykysi paranee hyppysellisen normaalista
tasosta miltei automaattisesti, joten uskalla ottaa haaste vastaan.
Siis painu jo sinne pimeään!</div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<br />
</div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
Sitten vain kannattaa lopuksi toivoa ja
pistää sormet ristiin, että alueella olisi vieraillut äskettäin
suuri joukko turisteja jättäen mahdollisimman haisevia muistoja
käynnistään pitkin metsäisiä kankaita. Tämän pitäisi
viimeistäänkin saada koiriisi vauhtia ja muuttaa samalla myös
sinun askellustesi tahti, löysästä hiihtämisestä - vimmattuun
polkkasikermään. Mutta mikä kaikista parasta, näin oma
havainnointikykysi kasvaa ja koirilla on hauskaa.</div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<br />
</div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
Itsensä kehittämisen puolesta
puhuen...</div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<br />
</div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<i>-Pappi Ahtonen- 20.12.2013</i></div>
Anonymoushttp://www.blogger.com/profile/07928970370907171890noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-5960000371883081706.post-30702608205878947962013-12-02T09:04:00.000-08:002013-12-02T09:13:40.319-08:00Lapiokäsi-Eetu - perhosvaikutuksen alaisena<div style="font-style: normal; font-weight: normal; margin-bottom: 0cm;">
Kerronpa tässä heti alkuun pari netistä bongattua faktaa...</div>
<div style="font-style: normal; font-weight: normal; margin-bottom: 0cm;">
<br /></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-style: normal;"><span style="font-weight: normal;">Maailman
"luotettavimman", ja ehkä näin ollen myös tieteellisesti paikkansa
pitävimmän (?) tietolähteen, Wikipedian, vahvistamana voidaan todeta,
että </span></span><i><span style="font-weight: normal;">Saksikäsi
Edward</span></i><b> </b>(<i>Edward Scissorhands</i>) esiintyi
yleisölle ensimmäistä kertaa vuonna 1990. Elokuvan ohjasi Burtonin
Tim ja Johnny Depp pomppasi oman roolisuorituksensa jälkeen
mukavasti framille. Elokuva siis kertoo saksikätisestä Edwardista,
joka yrittää elää tavallisten ihmisten kanssa, mutta huomaa
olevansa liian erilainen.
</div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
(Epäilemättä... Eiköhän tuossa
liene jo riittävästi selitystä erilaisuuden suhteen kun on
kasvanut Fiskarsit kourien tilalle, tosin näinkin voi käydä, sen
tulette vielä huomaamaan...)</div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<br /></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
Edellä mainitun faktatiedon lisäksi
samainen tietolähde paljastaa myös, että <span style="font-weight: normal;">uinti</span><b>
</b>on menetelmä, jolla ihmiset ja muut eläimet liikkuvat vedessä.
Uimataitoa pidetään ihmisellä synnynnäisenä, mihin perustuu
vauvauinti. Muista maaeläimistä muun muassa monet nisäkkäät,
matelijat ja eräät linnut osaavat uida ja kaloille uiminen on
pääasiallinen liikkumistapa. Johtopäätöksenä tiukkojen
alkufaktojen jälkeen voitaneen siis yksinkertaisesti todeta, että
kala on erilainen jos se ei osaa uida!</div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<br /></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<i>Tiedonlähteiltä altaan reunalle...</i>
</div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<br /></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
Kuinka voikaan käydä siinä
tapauksessa, kun ihminen (lue; minä?) joka kuvittelee osaavansa
uida, ja vieläpä kohtalaisen hyvin, päättää ottaa käsittelyynsä
uuden, hienolta kalskahtavan lajimuodon kylmiltään ja luulee
vieläpä pärjäävänsä. Voi käydä kehnosti. Voi nimittäin
käydä niinkin heikosti, että ennen kuin varsinainen
urheilusuoritus ehtii edes kunnolla saada alkunsa pääsee jo suusta
yksi voimakas #”#- alkuinen ”sana” (tokikin vain hiljaa
mielessä). Samaan aikaan tapittava, ja selkeästi lasittunut
katseeni siirtyy jähmeästi seuraamaan uima-altaan reunoilla
temmeltäviä lapsukaisia ja heitä kaitsevia aikuisia. Ja edelleen
tästä, vain hetkeä myöhemmin, kyseinen haukankatseeni ohjautuu
varovaisesti viereiselle radalle jossa olympiamestareiksi opiskelevat
(polvenkorkuiset) polskijat räpiköivät urheasti eteenpäin,
nuoren, mutta epäilemättä taidokkaan naisvalmentajansa
koutsaamina. Omat aikeeni ovat kuitenkin tässä vaiheessa kokeneet
jo selvän kolauksen, jos ei jopa alemmuuskompleksin...</div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<br /></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
Sitten havahdun! Kasaan itseni ja kysyn
hiljaa mielessäni, että näinkö tässä nyt täytyy
kuhnuroida kyseisen suorituksen aloittamisen kanssa, varsinkin kun
on jo moiseen pisteeseen itsensä saattanut, kovalla työllä
psyykannut. Arpa on heitetty. Kohta vedetään perhosta! Eteenpäin...meni sitten syteen taikka saveen (tosin savikkohan se vielä olisi
tulevasta tapahtumasarjasta puuttunutkin?!).</div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<br /></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<i>Mutta palataanpa vielä pieni hetki
ajassa taaksepäin...</i>
</div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<br /></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
Ennen kyseistä isoa ja samalla rohkeaa
päätöstäni takana oli jo noin sataviisikymmentä metriä
alkulämmittelyä, mielestäni kyvyilleni parhaiten sopivimmalla
rintauinnilla. Olin varma, että sen turvin olin onnistunut
saavuttamaan optimaalisen alkuverryttelyn tulevia rivakampia vetoja
varten...perhosella. Perhosuinnilla, joka lopulta olisi uljasta
katseltavaa sekä lapsia kaitsevien aikuisten, kuin myös
vaahtosammuttimia paimentavien ohjaajien silmissä!
</div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<br /></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
No. Olisihan se toki voinut ollakin -
uljasta - ellei heti ensivetojen koittaessa käsieni paikoille olisi
kasvaneet nuo suuren suuret lapiot, Fiskarsit! Perhosvaiskutus oli
näin ollen tyrmäävä. Eikä siinä vielä kaikki, sillä
välittömästi, aivan heti ensi kauhaisusta alkaen, alkoi kaiken
lisäksi jostain syystä Frederik laulamaan pääni sisällä
Titanikkia samalla, kun maailmani pimeni sekä silmistä että
korvista. Se olikin sitten menoa... kohti Atlantiksen valtakuntaa.</div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<br /></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
Kun vielä alun perin, ennen
varsinaista uintisuoritusta, olin ajatellut lähinnä sen olevan
nolointa, että ahterini saattaisi mahdollisesti pomppia tasaisessa
rytmissä aallonharjojen kanssa kilpaa, ei tästä asiasta tarvinnut
enää sen enempää huolehtia pätkääkään. Ei noussut ahterini
ei, vaikka lopulta oikein kovastikin yritin. Lapiot vain kauhoivat ja
kaivoivat kaivamistaan, mutta turhaan. ”Vesi on vetinen maaperä”
- totesin. Sen tarttumapinta on lähes olematon. Sen sain todeta ja
tämän uskoinkin aaltojen alla nopeasti. Umpisukkelo oli tämän
ukkelin kohdalla tosiasia.</div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<br /></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
Mutta enhän minä tätä suoritusta
lopulta kuitenkaan ihan yhteen tai kahteenkaan yrityskertaan
viitsinyt jättää. En! Lapiohommia tuli kaavittua yhteensä lopulta
useampi sata metriä kasaan. Varmasti olisi jäänyt suoritus hieman
lyhemmäksikin, mutta kun lopputuloksen kannalta tulee huomioida myös
ne kaikki ennakkoon suunnitellulta ”reitiltä” pois
ohjautumiseni. Nehän on myös ehdottomasti laskettava mukaan. Näin
ollen, ja nimenomaan tämän johdosta, perinteinen
kahdenkymmenenviiden metrin altaan mitta päästä päähän ei
ollutkaan enää vakio, vaan se oli rutkasti enemmän. Kurssini
heilahteli kuin kansantalous konsanaan.</div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<br /></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
Mutta loppujen lopuksi voidaan miettiä
mitä tämä urheilukokemus minulle opettikaan? No ainakin sen, että
nyt tiedän miltä myyrästä tuntuu kun se sukeltaa maan alla mullan
seassa. Siellä ei varmasti näe, ei kuule! Ei vaikka kuinka
yrittäisi. Näin ollen myyränkin elämä voi olla paikka paikoin
synkkää ja sen seurauksena on pakko porautua välillä hieman
valoisammille apajille. Kuten esimerkiksi meikäläisen
takapihalle...keleen myyrät!!
</div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<br /></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
TARINAN PERINPOHJAINEN OPETUS: Uskalla olla erilainen
ja kasvata itsellesi Fiskarsit, edes silloin tällöin. Se pitää
mielen virkeänä ;)
</div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<br /></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<br /></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
P.S.
</div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<br /></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
Perhosvaikutuksesta puheen ollen, alla vielä tietolähteen (Wikipedian) selitys sille mitä kyseisellä vaikutuksella tarkoitetaan:</div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<br /></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-weight: normal;">Perhosvaikutus</span>
eli <span style="font-weight: normal;">perhosefekti</span> (engl.
<span lang="en"><i>"butterfly effect"</i></span>) on
kaaosteoriassa käytetty vertaus siitä, että perhosen siivenisku
maapallon toisella puolella voisi saada aikaan myrskyn toisella
puolella maapalloa. Laajemmin ja tarkemmin se käsitetään
epälineaarisessa järjestelmässä olevaksi ominaisuudeksi, jossa
pienet muutokset alkutilassa tai välivaiheissa aikaansaavat suuria
muutoksia tapahtumassa. Perhosefektissä kaaoottisuus syntyy kun
muutoksen koko ei ole verrannollinen sen määrään vaan erot
kasvavat "korkoa korolle", jolloin pienikin muutos tai
häiriö voi aikaansaada suuria vaikutuksia.
</div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<br /></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
Ilmiön keksi meteorologi Edward
Lorenz, joka vuonna 1961 keksi sääennusteisiin liittyvässä
tutkimuksessaan sen, että tulevan säätilan arvioinnissa
alkuarvojen pienikin heitto, esimerkiksi pyöristäminen tai pieni
häiriö suuntaan tai toiseen aiheuttaa ketjureaktioita, jotka
muuttavat lopputuloksen pitkällä tähtäimellä kokonaan
erilaiseksi: pienet syyt johtivat suuriin vaikutuksiin. Ilmiötä
alettiin kutsua "alkuarvoherkkyydeksi".
</div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<br /></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
Perhosvaikutus tuli tunnetuksi Lorenzin
esitelmöidessä tieteellisessä kokouksessa Washington D.C:ssä v.
1972, jossa hän kysyi retorisesti, "Voiko perhosen siipien
heilahdus Brasiliassa aiheuttaa tornadon Texasissa ?”
</div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<br /></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
→ Henkilökohtainen mielipiteeni
esitettyyn kysymykseen: varmasti voi! </div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<br /></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<i>-Pappi Ahtonen- 2.12.2013</i> <i>/ Elämää SaliArskan silmin</i></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<br /></div>
Anonymoushttp://www.blogger.com/profile/07928970370907171890noreply@blogger.com3tag:blogger.com,1999:blog-5960000371883081706.post-54822408995336596402013-11-27T11:18:00.000-08:002013-12-02T07:35:17.168-08:00Voiko veden kanssa olla yhtä?<div style="margin-bottom: 0cm;">
Niin, että voiko veden kanssa olla
ihminen yhtä? Tätä minä tänään tulin joutessani miettineeksi
tai oikeastaan tämän kysymyksen ääreen oli pakko lopulta
havahtua..."Olla veden kanssa yhtä".
</div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<br /></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
Siis en tässä tarkoita kuitenkaan
esimerkiksi sitä, kun seisot vaikka laiturisi nokassa naama
virneessä ja virtsaat kaarella oman mökkitonttisi lampeen ja olet
sitä kautta veden kanssa niin kuin yhtä, tokikin mitä
ainutlaatuisemmalla tavalla... Tai sitä, kun vaikka tuijotat itseäsi
peilinkuvastimesta lapsesi kastemaljan äärellä ja upotat lopulta
oman naamasi kyseiseen ämpäriin ja olet tätä kautta ikään kuin
veden kanssa yhtä... Enkä tarkoita kyllä oikeastaan sitäkään,
kun vaikkapa hyppäät talvipakkasella ilkosillasi ikiroudan keskelle
tehtyyn - liian pieneen - reikään lumikinosten keskellä,
kansankielellä avannoksi kutsuttuun aukkoon. Ja olet sitä kautta
lopulta yhtä...
</div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<br /></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
Tarkoitan oikeastaan vain sitä hetkeä,
kun ihminen on suorittamassa tuota pyhää, viikottaista
räpiköintirituaaliaan kaiken kansan keskuudessa, kaupungin
tarjoamien palveluiden äärellä, uimahallissa. Siellä tämä
ihmetys sai tänä päivänä omalla kohdallani alkunsa. Täysin
normaalin viikon alkuun sijoittuvan kylmäkäynnistyksen lomassa.
Olin uinut rintauintia jälleen lähes tonnin, luonnollisestikin
nopeasti juoksevaa aikaa vastaan, mahdollisimman ripeästi, kunnes
viimein, viimeisen sadanviidenkymmenen metrin kohdalla pääni
sisällä alkoi tapahtua jotain merkillistä tai vähintäänkin
mullistavaa. Mielessäni alkoi pyöriä Jacques Cousteaunkin kuvaamat
merenelävät kuten rauskut ja merikilpikonnat sekä muut nilviäiset
omassa elementissään vedessä...
</div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<br /></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
Oli sillä vanhalla herrasmiehellä
muuten aikoinaan varsin tunnistettava ja veikeä tavaramerkki.
Räikeän punainen pipo! Lätsä. Sellainen lättänä, päätä
myötäilevän mallinen. Niin, sen miehen kuvaamat otukset tulivat
siinä sitten mieleeni kaikessa hiljaisuudessa, ja helevata soikoon,
oma vimmattu kauhomiseni alkoi muistuttamaan ilmeisestikin samalla
uimisen tapaista liikuntamuotoa sillä tunsin lopulta kyseisen
maratoonini lopussa kuinka liidin pitkin veden pintaa, kevyesti ja
sulavasti. Ja etenin silti vauhdilla! Homma toimi. Homma tavoitti
huippunsa, kliimaksin - Jaakko Teppoa lainaten: ”henkisen orgasmin”
- viimeistään siinä vaiheessa, kun katseeni jähmettyi
tuijottamaan hypnoottisesti edessäni lilluvia kevyitä aallokkoja,
siinä samalla, kun etenin altaan päästä päähän täysin
huomaamattomasti. Ja kaiken tämän keskellä huomasin lisäksi sen,
että uimaveteni väri oli kirkkaitten neonvalojen loisteessa lähes
samoissa väreissä kuin mihin olin joskus vuosia sitten tottunut
satunnaisilla aurinkomatkoillani, merta ihmetellessäni.</div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<br /></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
Kunnes sitten... Se tonni tuli täyteen
ja minä lähdin saunaan, pesydyin, pyyhkeydyin, pukeuduin, otin
lopulta vielä takkinikin naulasta ja kiitin kassalla kyseisestä
palvelusta. Virkistävästä sellaisesta. Mutta oudosta. </div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<br /></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<i>-Pappi Ahtonen- 27.11.2013 / Elämää SaliArskan silmin </i></div>
Anonymoushttp://www.blogger.com/profile/07928970370907171890noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-5960000371883081706.post-78111349708047220382013-11-24T11:05:00.000-08:002013-11-27T11:35:01.708-08:00Me kolme & mörkö<div style="margin-bottom: 0cm;">
<b>-Varoitus: Tämä tarina on tosi ja voi
aiheuttaa oikukkaita olotiloja lukijalleen-</b></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<br /></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
Tarina alkaa... </div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<br /></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
Ilma oli jo hämärtynyt ja päivä
kääntynyt selvästi iltaan. Ei ollut vielä kuitenkaan niin ilta,
että jokapäiväisen koiria varten omistetun ajan olisi voinut
hyvillä mielin unohtaa tältäkään päivältä.</div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
Ilma oli kuitenkin järkyttävän
surkea. Ikkunasta katsottuna vettä, sumua ja usvaa lähes kaikkialla
silmän kantamattomiin. Toisin sanoen, oli täysin selvä juttu sen
suhteen ettei ulkona viihtynyt Erkkikään ilman kunnollisia
sadevaatteita, joita taas itseltäni ei tahtonut löytyä
etsimälläkään. Sentään tummansininen sadetakki siinä
välivarastossa rötkötti huppu vinossa kumisaappaita kaverikseen
vaatien. No, sellaisia sadetta kestäviä huopikkaita en tietenkään
tällä hetkellä omista, vain sellaiset neonvihreät kesälenkkarit
jotka on tarkoitettu aivan toisenlaiseen ulkoilukäyttöön. Näin
ollen oli vain jälleen kerran tuumattava, että näillä mennään.
Ja niinhän sitä lähdettiinkin. Minä ja kaksi parasta koirakaveriani.</div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<br /></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
Ennen lähtöä olin kuitenkin
pukeutumisen lisäksi ehtinyt tormistautua ajatuksella, että illan
ulkoilulenkki voisi sitenkin olla ehkä hieman astetta pidempi. Tähän
arvaamatomaan ajatukseen saattoi vaikuttaa jossain määrin toki
osaltaan se, että kyseisen asian suhteen olin saanut pientä vihiä
kyseisen päivän aamulla ns. paremman puoliskon suunnalta, (by the
way - missä sanakirjassa on määritelty sana ”parempi puolisko”
ja mitä sillä oikein tarkoitetaan?!). No, eniveis, jatkoin lenkille
lähtöni valmistelua loppuun ja kiristelin mustan villapiponi päälle
noin puoli vuotta sitten valmistumislahjaksi saadun, hemmetin hienon
ja arvokkaan tuntuisen otsalampun valaisemaan minun ja koirieni
tulevaa illan latua jossain tuolla... Mainittakoon vielä, että ilta
oli jo tässä vaiheessa vaipunut täysin synkkyyteen sen sysimustan
värin perusteella ja järkyttävän usvan lisääntymisen myötä.
Itselläni kuitenkin vielä tässä vaiheessa ajatus ja mieli olivat
lähes yhtä kirkkaana kuin halogeenivalo voi parhaimmillaan olla!</div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<br /></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
Siitä se reissu sitten lopulta alkoi.
Pidemmän iltalenkin vuoksi molemmat isokokoiset koirani pakkautuivat
hyvillään omat heijastinliivit päällänsä autoni takakonttiin,
joka ei ehkä ole maailman tilavin ja sopivin tuon kokoisilla
koirille, mutta silti asiansa ajava kuitenkin. Olimme noin puolen
tunnin ajomatkan jälkeen ajaneet niin paljon, että saavuimme
pisteeseen x. Paikkaan, joka oli tuttu jo vuosien takaa. Valoisina
päivinä paikan maisemat olivat varsin avarat. Syvien metsien niin
mahtavasti reunustama, hiekkadyynejä ja teitä ristiin rastiin
sekoittava kokonaisuus. Mutta nyt oli matkalaisten päällä
kuitenkin jo synkkä ja myrskyinen yö. Tietyllä tavalla jotenkin
pirun painostava ilma, vaikkakin leuto sellainen. Tästä kaikesta
kertoi muun muassa suusta ulos päässyt ilma joka höyrysi harmaana
savuna otsalampun luoman valokeilan keskellä. Ja se valokeila. Se
oli kapea siinä kaiken pimeyden keskellä. Pimeys muodosti
avaruuden.
</div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<br /></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
Eihän meillä pojilla ollut hätää
kun lähdettiin kiertämään ja kaartamaan ensimmäisiä paikan
kusimutkia. Koirat kirmasivat juoksulaukkaan niin innoissaan kuin
olin lähtiessä kuvitellutkin. Ne säntäilivät onnessaan pitkin
leveää tienpohjaa, välillä metsän ja hiekkatöyräiden puolelle
ohjautuen. Itselläni oli lähinnä kovin työ pitää koirat vain
otsalamppuni luoman valokeilan sisällä ja ottaa välillä muutama
ripeämpi askellus mukana pysymisen johdosta. Hihnoilla ei ollut
tarkoitus kiusata karvakuonojen menoa, joten ne roikkuivat rennosti
käsissäni.
</div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<br /></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
Olimme jo ohittaneet muutamat tutut
tienhaarat alueella jossa kulkemista ei koskaan tapahtunut enää
tuohon kellonaikaan ohikulkijoiden toimesta. Tästä syystä reippailusta saattoikin hyvillä
mielin nauttia, ainoana huolena se, että joku ketturepolainen olisi
saattanut jättää joskus vahingossa itsestään jäljen maahan ja
koirani olisivat kirmanneet sen perässä kauas pois, teille
tietämättömille. Näin en kuitenkaan odottanut käyvän. En edes
siitä huolimatta, että vain liian vähän aikaa sitten toinen,
nuorempi ”pojistani”, oli ollut kadoksissa toisessa metsässä
kolmatta tuntia, löytyen lopulta suurehkon etsintäpartion
avustuksella. Riskibisnestä suosimatta jatkoimme kuitenkin matkaa
pimeydessä. Mielessäni alkoi yhä enemmän pilkahdella kammoksuva
ajatus siitä miten hommat voisivatkaan päättyä siinä vaiheessa
jos ladattavasta otsalampustani yht`äkkiä päättäisikin loppua
tuo niin kirkas virtanen! Tulisikohan sitten hätä?</div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<br /></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
</div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
No ei tullut hätä, koska suuntasin
jälleen ajatukseni pelkästään koirieni hyvinvointiin jota
kyseisen märän ja mutaisen ulkoilun piti niin kovasti parantaa.
Kunnes sitten. Oltiin jo sen verran etäämpänä kaikesta ja takana
oli monta mutkaa ja poikkenevaa tien haarautumista, että aloin jo
ihan tosissani miettimään, että olihan tämä reitti
kokonaisuudessaan nyt niin tuttu, että ongelmia ei tulisi missään
vaiheessa, etenkään siinä vaiheessa kun autolle takaisin päin
kääntyminen ja suuntaaminen tulisi jälleen ajankohtaiseksi. Mutta
eipä sitä ehtinyt viittä kertaa enempää matkan aikana pohtia kun
nuorempi isokokoisista koirista otti jonkinlaisen eteenpäin
kyyristyvän, tiukan asennon. Ja vaikka kyseinen koira onkin vielä
niin hölmö verrattuna esimerksi kaverina kulkevaan vanhempaan
isäänsä niin nyt sen varsin heittelevästä pentuluonteesta ei
ollut tietoakaan! Sen otteet olivat päättäväiset. Jo
sadasosasekunnissa tunsin kuinka olin kokenut tietyllä tavalla saman
tapaisen tilanteen vuosia sitten, jo edesmenneen koirani kanssa
eräällä metsäretkellä päivän valossa. Mutta nyt oli eri
paikka, aika, totaalisen pimeä ja aivan liian hiljaista. Jonkun
perkeleen siellä jossain oli selvästikin lymyiltävä!
</div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<br /></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
Juuri ennen kyseistä
kokonaistilannetta olin napannut surkean kännykkäkamerani taskusta
ja päättänyt kokeilla voisiko pimeässä saada edes jonkinlaista
siistiä kuvaa otsalamppuni loisteessa, iloisesti liikkuvista koirista
heijastinliivit päällä. No, varmaan olisi voinut saadakin, ellei juuri
sillä samalla sekunnilla, kun ryhdyin ottamaan kuvaa koiristani,
olisi myös vanhempi koirani osallistunut nuoremman koiran
aloittamaan murinaan järkyttävän matalalla haukunnalla. Molemmat
koiristani kyyristelivät vuoron perään kuulostellen ja katsoivat
horisonttiin ikään kuin jotain nähden, mutta varmasti asioita
vaistoen. Olin sanaton, mutta vain hetken. Aloin jonkinlaisen
epämääräisen käskytyksen ”pojilleni” etteivät ne vain olisi
karanneet uteliaisuuttaan kohti vierasta asiaa. Koirien haukunta
yltyi yltymistään ja minun soperrukseni perus käskytyksen - kuten
paikalla pysymisen ja luokse tulon - suhteen alkoi olla varsin
hätäisellä pohjalla. Onnekseni molemmat koirat tyytyivät lopulta
tarkistamaan tilannetta paikoiltaan ja sain hivutettua käteni
molempien karvaturrien kaulapantojen sisään tiukaan otteeseen.
Tämän jälkeen edettiinkin seuraavasti: hihnat kiinni, koirille
tiukka käsky ”mennään”, itsellä täyskäännös tangentin suuntaan,
päälle tyhjä katse ja kuulostelua taakse päin, juoksuaskelia lisäten, välillä myös
hätäisesti taakse päin vilkuillen! Aiemmin otsassani niin energisenä loistanut
ja tietäni selkeästi valaisseen otsalampun valo oli yht`äkkiä vain
taivaalle kajastustaan luova kehno halo! Se ei meinannut millään
löytää sopivaa valaistusta kohti turvapesäkettä, rakasta das
autoani!
</div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<br /></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
Matkasimme koirieni kanssa juoksujalkaa
rapa roiskuen, metri metriltä kiinnekohtaamme lähestyen, monta
tuttua kaarretta ohittaen, pelonsekaiset vilkuilut taakseni luoden.
Samalla ehdin ihmetellä kovastikin miten koiria voi yhä edes
kiinnostaa mikä siellä takana mahdollisesti seuraa meitä poloisia?
Itselleni sillä, mitä takanani oli, ei ollut enää mitään
merkitystä, vain sillä oli merkitystä mitä edestäni löytyisi,
kaupungin valojen katveesta. Ainut huono puoli olikin sitten siinä,
että autolle saavuttuamme ylimääräisistä lisävaloista ei ollut
edelleenkään tietoa. Pimeys vei edelleenkin voiton.
</div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<br /></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
Toisaalta, olin siinä samalla todella ylpeä hyväkuntoisista
koiristani jotka jaksoivat mukisematta juosta rinnallani kyseiseen
turvapaikkaan, heidän varmaankin samaan aikaan isäntänsä
heikompaa kuntoa ihmetellen...(tunnustan, pari viime viikkoa on
jäänyt hieman liian vähälle aerobiselle, mutta takaisin
tarinaan)...aukaisin autoni takakontin ja usutin mustanpuhuvat
koirani heidän omille paikoilleen johon tiukan komennuksen jälkeen
suostuivatkin varsin helposti. Välittömästi tämän jälkeen
kirmasin itseni etupenkille auton käynnistykseen ja löin varalta
pitkät päälle sekä tööttäsin riikkarilla varoituksen sanan pimeyteen! -Mullekaan ei **ttuilla- :)?</div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<br /></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
Siitä sitten lopulta otsalla kiiluvaa
halogeenivaloa nopeasti sammuksiin, samalla muutama harkittu vilkuileva katse
takapenkin molemmin puolin - siltä varalta ettei siellä nyt
sattuisi istumaan joitakin ylimääräisiä humanoideja
vapaamatkustajina mukanani kaupungin sykkeeseen - pakki päälle sekä toivomuksen heittäminen ilmaan siitä, ettei peruuttamisenkaan aikana takanani sattuisi olemaan
mitään ylimääräistä, ja viimein nasta lautaan ykkösen kautta. </div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<br /></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
Oi ihanaa ihmistenmaata, niin kauniiden katuvalojen loistehessa edessäni häämötti vihdoinkin armaan kotikaupunkini keskusta, Joensuu Rock Cityssä! </div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<br /></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
Selvitäkseni tästä kaikesta
kokemasta kauheudesta ja minimoidakseni mahdolliset jälkitraumat,
suunnistin kyseisen retken päätteeksi lähelläni sijaitsevaan markettiin,
lunastin muutaman pehmeän kuohuvan ja kipusin tönössäni saunan lempeään
lämpöön! Kyllä koirailu on kivaa...ja pimeä herkistää mukavasti aistit
;)</div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<br /></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<i>-Pappi Ahtonen-</i> <i>24.11.2013</i></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<br /></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<br /></div>
Anonymoushttp://www.blogger.com/profile/07928970370907171890noreply@blogger.com3