Kun ulkona on keskellä ”parasta”
talvea plus miinus nollakeli, siis toisin sanoen täysin päätön
pääkallokeli, ja sinulla on koiria useampi kappale remmiesi päässä
”ohjastettavissa”, olet todennäköisesti jossakin vaiheessa
matkan vartta pulassa. Toisin sanoen, vähintäänkin solmussa omien
ajatustesi ja ohjastusremmiesi kanssa sekä todennäköisesti vielä
kaiken hyvän lisäksi turpa vasten maankamaraa, sillä tuollaisella
kelillähän asfaltinpinta on niin peilikirkas, että ilmalennon
jälkeen irvistävä naamavärkkisi heijastuu jään pinnasta
itsellesi kuvastimen tavoin. Eikä se näky tuosta peilistä ole
kovinkaan häikäisevän kaunis. Lähinnä se lienee irvokas. Mutta
mene silti rohkeasti ulos kokeilemaan, sillä näitä asioita se
ainakin kehittää:
Tasapainoaisti
Mitä suuremmat vetojuhdat sinulla on
(muka)ohjastettavissa ja mitä pääkallompi on ulkona keli, sitä
taitavammaksi koordinaatiokykysi väistämättä kasvaa. Ja jos
oikein haluat kasvattaa ketteryyttäsi nopeasti ja mahdollisimman
tehokkaasti, kannattaa koirillasi otattaa hajut juoksussa olevien
narttujen perään heti ovesta ulos astumisesi jälkeen. Sanomattakin
selvää, että esimerkiksi NHL smirklaukset ovat tämän
urheilusuorituksen rinnalla suoranaista lasten leikkiä.
Havainnointikyky
Siinähän ei ole mitään ihmeellistä,
että koirasi osaavat käyttää aistejaan luonnostaan ilmiösmäisen
taitavasti. Se voi kuitenkin lyödä ällikällä myös sinut, kun
huomaat kuinka hyvin myös itselläsi on mahdollista oppia
ennakoimaan tulevia tapahtumia ja vaihtelevia tilanteita. Ja tämä
taito kehittyy jokaisella liukkaan kelin ulkoilukerralla, kerta
toisensa jälkeen, jos vain viitsit haastaa itsesi asian edessä yhä
uudelleen ja uudelleen. Kerta toisensa jälkeen.
Jotta kehittymisesi voisi kuitenkin
olla heti alusta lähtien täysin optimaalista, kannattaa oppimista
varten varata treenipaikaksi pilkkopimeä metsä, jota ei edes
kuunvalo kunnolla valaise sen tiheän kasvustonsa lävitse. Ja kuten
kunnon nykyajan suomalaiseen talveen kuuluu, ei sitä luntakaan
kannata toivoa liikaa maassa olevan. Niin on paljon pimeämpää.
Varaa kuitenkin itsellesi joku oikein halpa tuikku mukaasi, toisin
sanoen se halvin taskulamppu mitä kaupungista löytyy ja päästä
lopulta koirasi vapaaksi. Anna niiden johdattaa matkaasi halki
ennakkoon suunnitellun taipaleen! Tämänhän pitäisi olla täysin
turvallista mikäli koirasi osaavat suurin piirtein peruskäskytykset
ja ovat sinulle kuuliaisia, edes silloin tällöin. Sitten vain
odotat mitä tapahtuu, vai tapahtuuko mitään...?
Jos homman haluaa lyödä kuitenkin
suoraan aloittelijan tasoa kovemmaksi, kannattaa paikka valita
ERITYISEN tarkkaan. Tällöin havainnointikykyäsi kasvattaa
parhaalla tavalla maasto, josta löytyy ainakin oikein pitkät ja
vanhat, mielellään totaalisen umpijäässä olevat, pitkospuilla
valjastetut polutukset. (Tällaisessa maastossahan haasteita riittää
yllin kyllin tarvottavaksi myös liukkaalla kesäsäällä!)
Haastekertoimen lisäämisestä ei kannata säikähtää suotta
liikaa, sillä muista, että talvella pimeys herkistää aistejasi
mukavasti ja havainnointikykysi paranee hyppysellisen normaalista
tasosta miltei automaattisesti, joten uskalla ottaa haaste vastaan.
Siis painu jo sinne pimeään!
Sitten vain kannattaa lopuksi toivoa ja
pistää sormet ristiin, että alueella olisi vieraillut äskettäin
suuri joukko turisteja jättäen mahdollisimman haisevia muistoja
käynnistään pitkin metsäisiä kankaita. Tämän pitäisi
viimeistäänkin saada koiriisi vauhtia ja muuttaa samalla myös
sinun askellustesi tahti, löysästä hiihtämisestä - vimmattuun
polkkasikermään. Mutta mikä kaikista parasta, näin oma
havainnointikykysi kasvaa ja koirilla on hauskaa.
Itsensä kehittämisen puolesta
puhuen...
-Pappi Ahtonen- 20.12.2013
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti