Verkkopankki – varmin tapa tallettaa, kun sen oikein oivaltaa

Aina kuun lopussa sitä herkistyy ajattelemaan asioita hieman eri tolalta. Toisin sanoen aikalailla päinvastaisesti kuun alkuun verrattuna. Toki arki on yhtä lailla samanlaista oravanpyörää ja tyhjän päällä polkemista, mutta on siinä loppukuussa silti aina oma soundinsa. Sitä sopiikin usein viritellä jos jonkinlaista mollia ja duuria, toivoen, että jostakin löytyisi myös sitä hiukan kaivattua tuuria, esimerkiksi armottoman lottoamisen myötä. Rahan himon vallassa. Mutta kuten usein...siinähän sitä saa arpoa lämpimikseen. Arpa kohtalon ei ole useinkaan kovin arvaamaton. Näinpä taskun pohja voi pysyä helposti yhtä tyhjänä kuin Aku Ankan takatasku joka tietääkseni on varsin olematon. Mutta joillakinhan sitä on, mammonaa, tallessa, jossain...?

”Pistää rahaa pankkiin”. On siinä vain vekkulimainen lauseke. Kerta kaikkiaan. Ja entäpä se asia, kun puhutaan, että kyseistä valuutan tallettamista on mahdollista harrastaa mitä moninaisemmalla tavalla. Esimerkiksi nukkumisen aikana tätä on kuulemma mahdollista toteuttaa varsin tehokkaasti. Yhtä lailla, äveriäitä herroja ja hidalgoja kasvaa varmastikin ihmisistä jotka harrastavat ylenpalttista pihtaamista, keinoja kaihtamatta. Sukanvarsi tai patjan sisälmys lienevät itsestään selviä vaihtoehtoja. Mutta varmasti on mahdollista tehdä karttuvampaa tiliä myös vaikkapa fiksunpuoleisen syömisen kautta. Tosin leipä taitaa olla kyseisen vaihtoehdon kohdalla varsin pitkä ja kapea? Mutta se asiahan on varma, että kun verkkopankkiin syötät rahasi, ne bittiavaruus nielaisee samassa hetkessä jonnekin toiselle puolelle maapalloa. Ja siellähän ne sitten lepäävät, kunnes joku onnellinen polttelee rahasi kuuman auringon alla - arvatenkin tuhdin Havanalaisen kautta - savuna ilmaan.

Vaan taitaapa sanaan ”verkkopankki” sisältyä syvempikin merkitys. Sana ”verkkopankki” kätkee sisäänsä yhden varsin oleellisen jutun jota ei ehkä enää ymmärretä täysin nykyaikana. Kyse on esihistoriallisesta, yksinkertaisesta keksinnöstä, joka vielä ennen vanhaan oli todennäköisesti arkipäivää - ainakin jollakin tasolla? Voisiko siis olla, että vanhassa olisi vara parempi, yhä tänäkin päivänä.

Voisiko järvenpohja olla sittenkin se kaikista varmin tapa tallettaa, myös nykypäivänä? Miksi ”verkkopankkia” ei voisi huoletta käyttää yhä niin kuin sen nimikin jo kertoo. Entisajan kansalaiselle mielikuva asian suhteen, kyseisen sanan perusteella, voisi tuskin olla erheellinen. Seikka olisi saletti! Yksi sana ja vain yksi tarkoitusperä. Tallettaminen olisi kätevää. Ei muuta kuin roposet hudsoniin kalaverkon mutkassa ja lopuksi paino perään verkonmerkin kera! Toki talletusmuotona näin ehkä hieman nykyisestä poikkeava, mutta tapana silti varmasti yhtä luotettava. Takuuvarmasti. Verkkoon voi luottaa järvenpohjassa, mutta ei bittiavaruudessa.

Pienenä sivujuonteena mainittakoon, että oman henkilökohtaisen ”luodikkoni” kohdalla tämä asia on tullut jo todettua varsin pitkään. Aidossa verkossa on vara parempi. Vanhan järviverkon naru on nimittäin kannatellut rakasta teräskielistä akustista kitaraani jo hyvän tovin, vuosien ajan, ja hyvin on kestänyt ajan havinaa. Ainoastaan kyseiseen kitaraan aikoinaan tuohesta tehty olkatoppaus on matkan varrella raaspiutunut pois (= nyt tärkeä välihuomautus, taisin juuri keksiä uuden suomenkielen sanan?) Mutta takaisin asiaan...

Ennen vuoltiin rahaa puusta ja joka jantterilla kasvoi luonnollisena osana pokasaha olkapäidensä jatkeena. Toki tänäkin päivänä kuullaan puhuttavan sahamiehestä, mutta sillä tarkoitetaan yleensä vain yhtä sahamiestä, Ilari Sahamiestä, joka taidollaan tahkoaa muutakin kuin oravannahkoja, mutta ei justerilla, taikka edes Jonseretilla. Jotain on tainnut muuttua vuosien varrella. Ja samaan hengenvetoon voidaan varovasti tiedustella onkohan nykyinen tilanne enää edes kovinkaan reilu muita sahamiehiä ajatellen. Kysynpähän vain... Jonseretilla ei vuolla tuohta bittiverkosta, eikä kovinkaan moni tee enää puutöitä metsässä, käsin. Pokeria ja pokkaa vaatii, kun tilannetta pohtii tosissaan (tekee varmasti herkkää jos syö pelkkää kuusenkerkkää, varsinkin seuraavana aamuna?).

Kokonaisuudessaan tilanne lienee nykyään se, että suurin osa kansalaisista nyhtää rahaansa epätoivoisesti vain OTTO-automaateista, jotka kyllä ”ottoo ottoo”, mutta eivät ikinä ymmärrä riittävästi antaa. Ansainta- ja tallettamispuoli siis sakkaa. Ja silti samaan aikaan kaikki tietävät, että tämän päivän maailman hengessä jokainen on seppä syntyessään ja tuohta voi vuolla monella eri tavalla. Nykyään ihmisiltä vaaditaan erilaista ottautumista ja sopeutumista asioiden suhteen kuin ennen.

Loppujen lopuksi, jotta jokainen voisi säästää edes muutaman lantin pahan päivänsä varalle, kannattanee pysyä perinteisessä verkkopankissa - veden pinnan alla. Säästäminen on helppoa, sillä jo valuutan käyttöön ottaminenkin käy tätä myötä hiukan hankalammaksi, verrattuna vaikkapa OTTO-automaattiin. ”Pistää rahaa pankkiin”- lauseke on helppo ymmärtää. Ja parhaaseen lopputulokseen pääsee, kun antaa rahan arvonsa levätä jään alla pakkastalven yli rauhassa. Siinä on sitten hyvä piehtaroida keskikesän puolella, kun puoli vuotta aikaisemmin huolella talletetut rahat uiskentelevat oman kesämökin laiturin alle kuin itsestään, josta ne on lopulta helppo noukkia ennen juhannustanssien alkua ansaittuun, tehokkaaseen käyttöön. Verkkopankki - parasta lähipankkipalvelua. Tarjolla kaikille halukkaille. Aina äärellä, aina ulottuvilla. Asummehan tuhansien järvien maassa ;)

Pohdinnaksi:

Kuinka usein tuletkaan miettineeksi ovatko totutut toimintatapasi mahdollisesti liian syvälle juurtuneita valmiita malleja. Kuinka paljon käytät aikaasi todellisuudessa tämän asian pohtimiseen? Mieti, olisiko katsontakantaa mahdollista herkistää nykyistä laajemmalle ja venyttää omaa mukavuusaluetta uusille uomille, jotta tuttujen asioiden ”totuus” tulisi itsellesi entistä paremmin tietoisuuteen. Useinhan uudet asiat vain vaikuttavat todellisuutta pelottavimmilta ja ehkä hyödyttömimmiltä kuin loppujen lopuksi ovatkaan. Ja silti yhtä totta, usein vanhassa voi olla vara parempi. 

-Pappi Ahtonen- 4.1.2014