sunnuntai 30. maaliskuuta 2014

Pullotettu onni – Sydämeen kätketty pommi


"Jos antaisin Sinulle pullotetun onnen. Käyttäisitkö sen itse, vai ojentaisitko sen avokätisesti eteenpäin"?

Edellä mainitun kysymyksenasettelun kautta ajattelin haastaa itseni lisäksi myös Sinut pohtimaan ”onnen” merkitystä. Sillä sitähän kuitenkin niin usein toivotaan, toivotetaan, tarjotaan ja arvotaan. Siinä riittää ihmeteltävää kerrakseen, ja asiaan voinee suhtautua esimerkiksi seuraavaan tapaan:


ONNI

Anna sen läikkyä yli äyräitten niin, että roiskuu! Niin, että sen roiskeet muodostavat lopulta suuria lätäköitä, joista jokainen pystyy ammentamaan itsellensä sen määrän kuin omaan hetkeensä tarvitsee. Mutta älä anna ensimmäisten vastaantulijoiden kuitenkaan viedä aivan kaikkea, sillä loputkin ohikulkijat voivat tarvita oman pienen osansa. Jos eivät enemmänkin.

Parasta on, että voit itse päättää onnesi kokonaismäärän jakelusta, mutta sen pimittäminen tuskin koskaan lienee tarpeen? Hienoa on, että voit halutessasi tarjota onnea vaikka koko tuopillisen verran, esimerkiksi hyvälle ystävällesi, ja nauttia siitä hänen kanssaan, runsain mitoin, isoin siemauksin. Tai yhtälailla, voit halutessasi tarjota vastapuolelle tuota makeaa elämän eliksiiriä kerralla vaikka koko pullollisen! Sen jälkeen viimeistään vastapuolesi pyörii yltäkylläisyydessään pitkän tovin, jos toisenkin.

Joten ähkyn sitä voi saada myös onnen osalta. Ja sen voi saada ihan sillä seuraamuksella, että käy aivan turruttamaan. Tosin, mikäli näin ikävän onneekkaasti pääsee joskus käymään, taitaa siihen usein löytyä jokin erityinen syy. Voi olla todennäköistä, että sateenkaarenpää on vihdoin löytynyt ja sen pään kohdalla keikkuu valtavan kokoinen kirstu täynnä sitä itseään. Roppakaupalla jaettavaksi eteenpäin.

Voit siis jakaa onneasi hyvän päivän tutuille, tai edellisen yön vieraille - eikä kierros yleensä maksa mahdottomasti maltaita. Mahdollisesti ainoastaan pikkuriikkisen shottilasin verran - joka tarkoittaa ainoastaan neljää senttimetriä koko tuopillisesta - ja tästäkin huolimatta voit odottaa saavasi takaisin vähintään saman verran muodossa, jos toisessakin. Onnea! Kannattaakin varautua siihen, että tulet saat saamaan takaisin vähintään kaksin kerroin, sillä niinhän sitä sanotaan, että kun annat, niin saat. Loogista. Hyvä onni jatkaa kiertämistään.

Kun sitten pullotetun onnen jakelemista alkaa loppupelissä suunnittelemaan, kannattanee pitää tarkoin mielessä, ja muistuttaa aika ajoin itseäänkin siitä, että muistaa maistaa tuota erityisen maittavaa, hyvän mielen siirappista nektaria, välillä myös itse. Sillä ei ole varmastikaan väärin, että antaa makean mahlan valua pitkin omia rinnuksia, säännöllisin väliajoin. Jopa toisilta pyytämättä.

Uskoisinkin niin, että loppujen lopuksi ainoastaan sydämeen pullotettu, avaamaton onni, voi olla liian vaarallinen pommi.

-Pappi Ahtonen- 30.3.2014

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti