Niin kuin usko, toivo ja rakkaus. Myös tarve, toive ja himo.

 ”Jyrki, Jyrki... istu autoon... Jyrki, Jyrki... istu kunnolla, Jyrki!!”.

Vaikka edellä mainittu käskytys olisikin sopinut niin hyvin erään rattoisan viikonloppureissun teemaan, koiranäyttelymatkan hengessä, niin ei. Jyrkin tapauksessa kyse ei ollut karvaisesta koirasöpöliinistä vaan täysin supisuomalaisesta umpitunnelisesta miehestä joka ei sattuneesta syystä saanut otettua kaverinsa viestiä vastaan, niin, että se olisi tyydyttänyt auton ratissa päivystävää ystäväänsä kerralla, täydellisesti - tai edes sinne päin - tyydyttävästi. Pyynnöt kyllä selvästikin sivalsivat pitkin Jyrikin korvia, mutta turhaan.

Taisi olla osasyynä Jyrkinkin toimintaan aikaisemmat ”hulupaloo hilibaloo” -ilmoitukset laivan viidennellä kerroksella – neonvalojen loisteessa.

HIMO

”Bling”!

Kilahtaa ääni katon rajaan sijoitetusta pienestä muovisesta kaiuttimesta ja heti tämän perään sirkeä naisääni kuuluttaa laivan kajuutan uumeniin sananparren : ”Hulabaloo pilibalo”, tai jotain siihen suuntaan (?), ja näin lähtölaukaus on kajautettu virallisesti laivaemännän suusta hapuilevasti hortoilevan ihmismassan korville. Kyseinen tiedotus aiheuttaa massan keskuudessa raviurheilustakin tutun pyrähdyksen eleen. KOLME, KAKSI, YKSI, AJA!

Ja porukkahan ”ajaa”, seilatessaan pitkin purtilon uumenia ja kapeita käytävikköjä, muodostaen samalla sakean sumpun, jota armeija termein kutsuttaisiin oikein kunnon ”häröpalloksi”. Erityisen isoksi sellaiseksi.

Edellä mainittu riemukkaan pirteä kiekaisu tarkoitti selvästikin kaikille purkkiin sulloutuneille ihmisille kutsuhuutoa kirkkaiden valojen luo, hyllyköiden katveeseen, jossa kalpean ihmisen kouperoosa iho säihkyy takuuvarmasti kirkuvan punaisena - pelottaen samalla asianomaista niin, ettei peiliin katsominen lähtökohtaisesti kovin kiinnostavalta edes tuntuisi. Mutta kun on pakko. Sillä asiahan koskee jokaisen oman kuontalonsa ehostamista niin, että keskinkertaisena ihmisenä voi taas tuntea itsensä hieman epävarmaa varmemmaksi oman naamataulunsa sisällä. Ja valoisten hyllyköiden keskellä onkin tarjolla jos jonkinlaista ehostustavaraa ja tuotetta, jokaiseen makuun sekä näköön suhteutettuna.

Löytyy Chanelia, Lumenea, Lancomea, ynnä muuta törppöä ja tupsutinta niin, että äkkinäiselle voisi helposti iskeä kyseisen tuotepaljouden keskellä merisairauttakin pahempi heikkous, tai päätä huimaava vauhtisokeus, kyseisessä mahdollisuuksien maailmassa. Mutta. Jo pikainen silmäily eteen sekä sivulle kertoo sen, ettei kukaan ole eilisen teeren poikia näillä apajilla.

”Teretulemast reisilaivaan sekä Extra price ”- mainoslappuset ovat selvästikin tälle herrasväelle entuudestaan tuttu näky. Mutta tästäkin huolimatta on ilmiselvästi todettava, että -50 %:n merkintä tuotelapussa vaikuttaa lyömättömältä taikayhdistelmältä – numeroineen ja merkkeineen. Kyseisiä tuotteita on selvästikin saatava jokaisen, eivätkä ne saa loppua missään tapauksessa risteilyn aikana kesken!

Chanelin tuoksun lomassa voi aistia ja haistaa melkeinpä mellakan ainekset. Hintalaput tuotekoodineen tekevät musertavaa jälkeä kukkaroitaan hypistelevien naismatkaajien joukossa. Ukkelit puolestaan keskittyvät hypistelemään timangisen näköisiä, ranteeseen asennettavia, ”menneen ajan” -kelloja joiden nimeksi on kuin sattuman kaupalla valikoitunut ”Sekunda”. Mutta mitäpä pienistä – eihän nimi miestä pahenna.

TARVE

Samaisten mainoslauseiden ja kutsuhuutojen saattelemana toisenlainen väki mittailee samaan aikaan malttamattomana muovipussiensa ja vetokärryjensä kantokykyä, joka lienee aina kyseisten tarvikkeiden kohdalla vakio (?). Tarjousosaston sanamerkkiyhdistelmän kohdalla: 24x0,33l = -50%, nöyrtyy jos jonkinlainen raavas jannu, totaalisesti.

Joidenkin huimapäiden touhuilua seuratessa sitä alkaa väkisinkin pohtimaan onko kantokyvyn ”vakiota” mahdollista murtaa sillä meneillään on selvästikin jos jonkinlaista myytinmurtoyritystä. Hurjimmat selvästikin kyseenalaistavat moiset lainalaisuudet, ja lastaavat kärryihinsä lavaa poikineen - hullunkiilto silmissä - kyynerpäätaktiikat muistissaan. Pinot kasvavat lopulta kohti kattoa ja vetokahvat taittuvat, matka ei.

Samaan aikaan kyseisten urotöiden rinnalla on helppo nähdä myös toisenlaisia guinnessin ennätysrityksiä, suurikouraisimpien lastatessa sormiensa ympärille nestemäisiä tuotevirityksiä. Hyvin näyttää luonnistuvan nuokin temput. Tavaraa mahtuu gallonittain kantoon. Mikään ei ole selvästikään uskon edessä mahdotonta!

TOIVE

Aina tarve, himo ja sesongit eivät kuitenkaan kohtaa edellä kuvattuun tapaan, vaikka sitä niin kovin itsekkäästi aina toivoisikin. Markkinavoimien vanavedessä ja ristiaallokossa on usein varsin haasteellista seilata. Varsinkin jos ei olla enää laivalla liikenteessä. Saattaa moisella ulapalla äkkinäinen kokea olevansa tuuliajolla kuin mies, joka kerran yksinäisenä saarella ollessaan löysi omaksi onnekseen puhuvan pään kaverikseen, joka osoittautuikin lopulta varsin kovapäiseksi luuksi – todelliseksi kookosaivoksi, sanaakaan sanomattomaksi Wilsoniksi!

Tämän sain karvaasti kokea myös omakohtaisesti eräänä talvisena päivänä, suunnitellessani iltapäivälle maisemanvaihdosta työpaikan uumenista kohti hekumeenista hikipajaa. Tosin, ilman salihousujani - shortseja - jotka olivat selvästikin jääneet lojumaan aamukiireen tohinassa jonnekin kodin katveisiin. Tästä johdannaisena mieleeni hiipivät välittömästi edellä mainitun reisilaivan ”hilipaloo hulapaloo” -ilmoitukset leiskuvine mainoksineen ja repäisivine kutsuhuutoineen. Laivalta kyllä olisi apu löytynyt kyseiseen pattitilanteeseen välittömästi. ”Mutta niinhän sen täytyy olla myös ison kaupunkikeskustan kohdalla”- tulin ajatelleekseni. Etsivä kyllä löytää. Mutta kuinkas lopulta kävikään...

Ravatessani hikipäässä pitkin ison kaupungin katuja, lyhyen ruokatuntini aikana, sain lopulta itselleni vastukset lohduttoman lopputuloksen muodossa:

• Anttila ei ollut oman antinsa puolesta minkään väärti!
• Ison äSSän outletti tarjosi vain toivoa(?)
• ”Hennan&Maurin” henkarit kolisivat vain aatteita - toisin sanoen - täysin vääriä vaatteita. Eikä Seppäläkään halunnut auttaa hikistä valkonaamaa tyydyttävästi, kyseisen puutteen poistamiseksi. Tunsin olevani pulassa!

Mieleeni heräsi vain yksi kysymys. Mistä johtui, etteivät kyseisten liikehuoneistojen myyjät haistaneet selviä ostoaikeitani?

Näin täytyi olla, koska eivät he tulleet mitään tarjoilemaankaan, saatikka luoksensa muuten vain tarjoustensa perään kosimaan? Joiltakin jäi nyt ropsit kyseisen ansiosta saamatta, sillä olisin siinä vaukon vallassa ollut valmis ostamaan vaikka käytetyt housut edessä seisovan myyjättären päältä, mikäli tätä olisi joku minulle edes hiukan vihjannut mahdolliseksi.

Ne päällä olisin sitten kyseisen illan huhkinut salilla iloisin mielin, mutta no! Koska suomalainen mies ei kuitenkaan itse liikoja ikinä kysele, saatikka pyytele - anelemisesta puhumattakaan - jäi shortsien himo yhteensattumusten vuoksi edelleen tyydyttämättä. Mutta kuten yleensä, asioilla on tapana järjestyä, myös tässäkin tapauksessa. Shortsit löytyivät lopulta noin kuudennennen liikkeen kohdalta, ja illan harjoitukset olivat pelastetetut.

Myös HULABALOO oli korvien välissä todellinen. Kreisiä voi olla myös muualla kuin laivalla - neonvalojen loisteessa. Mutta niin kuin usko, toivo ja rakkaus. Myös tarve, toive ja himo kietoutuvat aina maailmalta suomeen palatessa yhden elintärkeän asian ympärille.

Ja se on yksi ja ainoa, kirkkaana juokseva, pullottamaton, kraanavesi. Jota saa onneksi vaikka Anttilan WC:stä!

 -Pappi Ahtonen- 23.2.2014